"Suostumme tarjoukseenne, tribuuni", sanoi signora Frangipani, johon tribuunin menettely koski ja vaikutti kunnioitusta. Ja puhuessaan hän laskeutui polvelleen, poimi ylös nenäliinan ja tarjoten sitä kunnioittaen Ninalle sanoi: "signora, antakaa minulle anteeksi. Minä yksin näistä läsnäolevista kunnioitan teitä enemmän vaarassa kuin ylpeydessänne."
"Ja minä", vastasi Nina, nojautuen luottavaisella sulolla Rienzin käsivarteen, "minä vastaan: jos vaaraa on olemassa, sitä enemmän tarvitaan uljuutta."
Koko päivän ja yön soi Capitolin iso kello. Mutta seuraavan aamun koettaessa oli kokoontuneitten joukko hajanainen ja harva; suuri peljästys ylimysten paosta oli vallannut kansan sydämet, ja Rienziä katkerasti ja ääneen, syytettiin siitä, että hän oli säästänyt heitä tuota onnettomuutta aikaan saamaan. Tuona päivänä huhuja oli liikkeellä; tyytymättömät enimmäkseen pysyivät kotonaan tai kokoontuivat välinpitämättömiin, toimettomiin joukkioihin. Seuraava päivä valkeni; sama uneliaisuus vallalla. Tribuuni kutsui neuvostonsa (joka oli eduskunnallinen kokous).
"Lähdemmekö liikkeelle", sanoi hän, "niine harvoine, jotka tahtovat
Rooman lippua seurata?"
"Aikaamme", sanoi Pandulfo, joka, vaikka luonnostaan arka, hyvin tunsi kansan mielialan ja sentähden oli tarkkanäköinen neuvonantaja. "Pysykäämme alallamme; odotelkaamme, kunnes kapinoitsijat ryhtyvät johonkin pirulliseen väkivaltaisuuteen, silloin kiukku yhdistää epäröivät ja kosto johtaa heitä."
Se oli neuvoston päätös. Jotta viivyttelemisellä näyttäisi olevan arvokkaat syynsä, sanansaattajia lähetettiin Marinoon, johon suurin osa ylimyksiä oli paennut, käskemään heitä heti palaamaan.
Samana päivänä, jolloin Rienzille tuotiin kapinoitsijain kopea kielto, saapui pakolaisia kaikista Campagnan ääristä. Talojen poltot — luostarien ja viinitarhojen hävitykset — karjojen ja hevosten ryöstöt — todistivat ylimysten sodankäyntitapaa ja saivat eloa toimettomiin roomalaisiin, näyttämällä mitä armoa heidän itse sopi odottaa. Illalla roomalaiset omasta ehdostaan riensivät Capitolin edustalle: — Rinaldo Orsini oli anastanut aivan Rooman läheisyydestä linnotuksen ja pistänyt tuleen tornin, josta liekit näkyivät kaupunkiin saakka. Tornin asukas, korkeasukuinen vanha leskivaimo, oli palanut elävältä. Silloin nousi hurja huuto — ääretön kiukku — silmitön raivo. Toiminnan hetki oli lyönyt.
III Luku.
Taistelu.
"Olen nähnyt unen", huudahti Rienzi, hypäten vuoteestaan. "Leijonamielinen Bonifacius, Colonnain vihollinen ja uhri ilmestyi minulle luvaten voittoa. Nina, valmista laakeriseppele! tänäpäivänä on voitto meidän!"