"Olkoon niin", sanoi tribuuni syvästi murheellisin äänin. "Valmistaudu pahimpaan."
"Pahinta ei ole sinun luonasi Cola!"
"Tule syliini, uljas nainen, sanasi kurittavat heikkouttani. Mutta sisareni? Jos kaadun, sinä, Nina, et ole elävä jälkeeni — kauneutesi hekumallisimman sydämen ja voimakkaimman käden saaliina. Meillä on oleva sama hauta Rooman vapauden pirstojen keskellä. Mutta Irene on heikompaa ainetta, lapsi parka, minä olen ryöstänyt häneltä lemmittynsä ja nyt —"
"Olet oikeassa; Irene lähteköön. Ja hyvin saattanemme salata häneltä hänen lähtönsä todellisen syyn. Olojen muutos olisi paras hänen murheelleen ja joka tapauksessa se näyttäisi uteliaista luonnolliselta. Minä lähden häntä valmistelemaan."
"Lähde, armaani. Tahtoisin mielelläni olla yksin ajatuksineni. Mutta muista, hänen on lähteminen tänään — hiekkamme juoksee nopeaan."
Kun Nina oli sulkenut oven, niin tribuuni otti kirjeen esiin ja luki sen uudestaan huolellisesti. "Paavin legaatti lähtenyt Siennasta — käskenyt tuota tasavaltaa peräyttämään apujoukkonsa Roomasta — julistanut minut kapinoitsijaksi ja kerettiläiseksi — sieltä lähtenyt Marinoon ja on nyt keskusteluissa ylimysten kanssa. Voi, ovatko uneni olleet valheellisia — yhtä petollisia kuin valveilla olevaiset, jotka päivällä imartelevat ja pettävät? Tuollaisessa vaarassa hylkääkö kansa minut ja itsensä? Pyhimysten ja marttyyrien sotajoukko, urhojen ja sankarien haamut, oletteko ijäksi jättäneet muinaisen kotinne? Ette, ette, minua ei nostettu näin sortuakseni; minä olen he vielä masentava — ja jättävä nimeni perinnöksi Roomalle, sortajan varotukseksi — vapauden esikuvaksi!"
V Luku.
Rakennuksen laho.
Ninan ystävällinen taito sai Irenen uskomaan että hänen aiotun Florensin-matkansa aiheena oli vain hänen veljensä hellä tarkotus saada häntä muuttamaan olinpaikkaa, jota hänen omat ajatuksensa katkeroitsivat ja jossa hän itsensä ja Adrianin välisen suhteen takia oli alttiina kaikelle, mikä saattoi olla kiusallista ja ikävää. Sen pikaisuuden syyksi pantiin äkkiarvaamatta Florensiin aseita ja rahaa lainaamaan matkustavan lähetyskunnan lähtö, joten hän saisi turvallisen ja arvokkaan saattojoukon. — Kärsivällisesti hän alistui tuohon, mitä hän piti huojennuksena, ja sovittu oli että hän oli jonkun ajan vieraileva erään Ninan sukulaisen luona, joka oli mahtavan florensilaisen luostarin abbedissa. Luostarin yksinäisyyden aatos oli tervetullut tuolle särjetylle sydämelle ja väsyneelle mielelle.
Mutta vaikka hänelle ei oltu ilmaistu Rienziä uhkaavaa vaaraa, niin syvästi murheellisena ja pahaa aavistaen hän vastasi hänen syleilyynsä ja jäähyväis-siunaukseensa; ja vihdoin kantotuolissaan, Rooman porttien ulkopuolella, hän katui lähtöä, jolle vaaran mahdollisuus loi pakenemisen näön.