"Voi!" huokasi muuan satulaseppä. "Sopikoon hän vaan ylimysten kanssa.
Ne olivat ainakin hyviä ostajia."
"Minä puolestani", sanoi eräs hauskannäköinen veitikka, joka oli ollut haudankaivaja huonoina aikoina, mutta nyt avannut puodin ja ruvennut myymään rihkamoita elossa oleville, "minä hänelle kaikki antaisin anteeksi, mutta en tuota porfyrivaasikylpyä."
"Se oli paha paikka se", sanoivat useat pudistaen päätänsä.
"Ja joutavia temppuja koko ritariksi rupeaminen paitsi tuota viiniä, joka juoksi hevosen sieramista — siinä oli hiukan järkeä."
"Hyvät herrat", sanoi Cecco, "siinä se hulluus oli, ettei hän tehnyt ylimyksiä päätä lyhemmiksi, kun ne pyristelivät hänen verkossaan, niin sanoo Messere Baroncellikin. Niin, Baroncelli on kunnon mies, ei hän tyydy puolinaisiin toimiin. Se oli jonkinlaista kansan pettämistä. Silloin emme olisi ikinä menettäneet niin monta reipasta poikaa San Lorenzon portilla."
"Totta, totta, se oli häpeä; jotkut sanovat että ylimykset olivat lahjoneet hänen."
"Ja nuot jalot Colonna-parat", virkkoi toinen — "poika ja isä — ne olivat perheensä parhaita, paitsi Castelloa. Minun tulee heitä surku ja sääli."
"Mutta asiaan", sanoi eräs, joka oli rikkain joukosta, "verossa se ponsi löytyy, Kehtaa verottaa meitä. — Uskaltakoon!"
"Sitä hän ei uskalla; sanotaan paavinkin jo nousevan karvat pystyyn, joten hänellä ei ole muihin kuin meihin turvattavaa!"
Ovi lensi seljälleen — mies syöksähti suu auki sisään: