"Voi, signor kulta, pelastakaa meidät Kristuksen tähden! vapauttakaa nuori emäntäni — hänen ystävänsä pitävät teistä paljon! Me olemme kaikki colonnalaisia, olemme totta tosiaankin colonnalaisia! Pelastakaa omien klienttienne heimolainen, armollinen signor!"
"On tarpeeksi, että hän on nainen", vastasi Adrian ja lisäsi kiristäen hampaitansa, "ja että Orsini on hänen ahdistajansa." Hän astui ylpeästi joukon keskelle, palvelijain kädet tarttuivat miekan kahvoihin, mutta he antoivat tietä hänelle, tunnettuaan hänet. Hän yllätti nuot kaksi miestä, jotka jo olivat tarttuneet Ireneen; silmänräpäyksessä hän oli paiskannut likimmäisen maahan ja kiertänyt vasemman käsivartensa neidon keveän ja solakan vartalon ympärille, ja seisoi nyt Orsinin vastassa, kädessään paljastettu säilä, jonka kärki kuitenkin oli maahan suunnattu.
"Hävetkää, herrani — hävetkää!" sanoi hän vihoissaan. "Pakotatteko Rooman, viimeiseen mieheen nousemaan säätyämme vastaan? Älkää liiaksi härsyttäkö kahlehdittuakaan jalopeuraa; sotikaa meitä vastaan jos tahdotte, paljastakaa kalpanne miehille jos kohta he ovatkin omaa heimoanne ja puhuvat kieltänne; mutta jos tahdotte maata yönne rauhassa, pelkäämättä koston hetkeä — jos tahdotte turvallisina käydä tarulla — olkaa loukkaamatta roomalaista naista! Itse ympäröivät muurimme saarnaavat meille sellaisen teon rangaistusta: tästä loukkauksesta kukistuivat Tarqvinit — tästä loukkauksesta pyyhkäistiin Decemvirit pois — tästä loukkauksesta, jos sitä yhä pitkitätte, koko huonekuntanne veri on virtana vuotava. Herjetkää siis, herra, noista mielettömistä teoista, arvottomista suurelle niinellenne; ja kiittäkää vielä Colonnaa, että hän tuli teidän ja hetken raivon väliin!"
Niin jalot, niin ylevät olivat Adrianin katsanto ja eleet hänen näin puhuessaan, että raa'at palvelijatkin tunsivat hyväksymisen ja katumuksen tunteen — niin ei ollut Martino di Porton laita. Hän oli hurmaantunut, häneltä näin äkkiä temmatun saaliin kauneudesta; hän oli tottunut pitkälliseen väkivaltaisuuteen ja saanut kauan olla rankaisematta; Colonnan pelkkä näkeminen oli tulenliekki hänen silmälleen, pelkkä äänen kuuleminen epäsointu hänen korvalleen; mitä sitten, kun Colonna sekaantui hänen himoihinsa sekä soimasi hänen paheitansa!
"Rikkiviisas!" hän huusi vapisevin huulin, "ole lörpöttelemättä minulle joutavia tarujasi ja lorujuttujasi, äläkä mielikään siepata minun omaisuuttani, oman henkesi ollessa minun käsissäni. Luovu neidosta, pistä miekkasi huotraan! käänny pitemmittä puheitta kotiisi, tahi, uskoni ja seuralaisteni kalpojen kautta — (katso tarkoin heitä) — sinä olet kuoleva!"
"Signor", sanoi Adrian tyynesti, puhuessaan vähitellen likentyen läheistä seinää ihanine taakkoineen, päästäkseen asemaan, jossa hänen tarvitsisi panna vain etupuolensa alttiiksi noille hurjille ilkiöille, "et käyttäne niin väärin nykyistä tilaasi, etkä panne omaa soimaustasi ihmisten suuhun, että kahdeksalla miekalla käyt verivihollisesikaan kimppuun, joka lisäksi on näin estetty. Ja kuule! — jos olisit niissä tuumissa, niin harkitse tarkoin, yksi ainoa huuto minun suustani, on muuttaja enimmistön sinua vastaan. Sinä olet nyt minun heimoni korttelissa, olet ympäröitty Colonnan asumuksilla; tuo palatsi on täynnä miehiä, jotka makaavat haarniska yllä, miehiä, joiden korviin ääneni voi ulottua, mutta joista se ei voi pelastaa sinua, jos he kerran saavat verta maistaa."
"Hän puhuu totta, jalo herra!" sanoi joku joukosta, "olemme poistuneet liian kauaksi alueeltamme, olemme aivan heidän pesässään; vanhan Tapani Colonnan palatsi on äänen kuuluvissa, ja sen mukaan kuin minä tiedän", lisäsi hän kuiskaten, "kahdeksantoista reipasta asemiestä — ja pohjolaista sen lisäksi — marssi sen porteista sisään tänäpäivänä."
"Vaikka olisi kahdeksansataa miestä kyynärvarren päässä", vastasi Martino raivoten, "en antaisi näin uhmata itseäni oman joukkoni, keskellä! Tänne nainen! Rynnätkää päin! Rynnätkää päin!"
Näin sanoen hän teki hurjan hyökkäyksen kohden Adriania, joka pitäen tarkasti silmällä vihollisensa liikkeitä, oli valmis vastaamaan iskuja. Sivuuttaessaan säilää omallansa, hän huusi kovalla äänellä — "Colonna! avuksi Colonna!"
Adrianin älykäs ja itsensä hillitsevä mieli ei ollut ilman erityistä syytä koettanut pitkittää puhetta tuohon saakka. Jo hänen alussa puhuessaan Orsinille, hän oli kuutamossa huomannut kahden, kadun kaukaisesta päästä lähenevän, miehen haarniskan välkkeen, ja heti ympäristöstä päättänyt ne Colonnan palkkasotureiksi.