"Mitä arvellee hän Roomasta? Sinne, veljeni, sinne sieluni kallistuu. Noista pikku kaupungeista ja pikku tyranneista en välitä, käyköön niitten kuinka tahansa. Mutta paavi ei saa palata Roomaan. Rooman täytyy tulla omakseni. Tuon uuden valtakunnan pääkaupungin, tuon uuden Attilan saaliin! Siellä kaikki seikat ryhmittyvät edukseni! — paavin poissaolo, keskisäädyn heikkous, rahvaan köyhyys, ylimysten mieletön ja julma raakuus ovat kauan sitten tehneet Roomasta helpoimman, mutta kunniakkaimman vallotettavan."
"Rukoile taivasta, veljeni, ettei kunnianhimosi sinua viimein paiskaisi perikatoon; sinä aina hukkaat maan näkyvistäsi. Tosiansa, äärettömän rikkautemme avulla saattaisi —"
"Meistä tulee jotakin suurempaa kuin Vapaita Veikkoja, tänään kenraaleja, huomenna seikkailijoita. Muistatko kuinka normannin miekka voitti Sicilian ja kuinka äpärä Wilhelmi teki Hastingsin kentällä sauvastaan valtikan? Tahdonpa sanoa sinulle, Brettone, tuossa hajallisessa Italiassa kruunut ovat aidanseipäissä taitavan käden noukata ne peitsensä kärkeen. Minun suuntani on määrätty; muodostan kauniimman armeijan Italiassa ja voitan sillä Capitolista valta-istuimen. Hassu olin kuusi vuotta sitten! — Olisin sen sijaan että lähetin tuon hullun rahjuksen Minorbinin Pepinin, itse jättänyt unkarilaisen ja lähtenyt sotureineni Roomaan, niin Rienzin kukistusta olisi seurannut Montrealin nousu. Pepin viekastettiin, ja hän viskasi otuksen pois ajettuaan sen kumoon. Leijona ei usko enää ajoa sakaalille!"
"Mainitsit Rienzin kohtalon, Walter, ota siitä oppia."
"Rienzin", vastasi Montreal, "minä tunnen tuon miehen! Rauhallisina aikoina ja rehellisen kansan parissa hänestä olisi tullut suuren hallitsijasuvun kanta-isä. Mutta hän unissaan hankki lakeja ja oikeuksia ihmisille, jotka halveksivat edellisiä eivätkä halua suojata jälkimäisiä. Me, jotka olemme rajumpaa rotua, tiedämme että uusi valta-istuin on rakennettava läänitys- eikä kansalaistietä; ja kaupunkiin meidän on vieminen leirimme. Rahvaan kädestä tuo uljas tribuuni sai valtansa, — rahvas sen häneltä veikin; minä voitan sen miekalla ja miekka kädessä sen pidänkin!"
"Rienzi oli liian julma, hänen ei olisi pitänyt suututtaman ylimyksiä", sanoi Brettone, mielien lopettaa viinilekkerin, mutta veljen kova käsi tempasi sen häneltä, ehkäisten aikomuksen.
"Huh", sanoi Montreal, päättäen kulauksensa pitkään henkäykseen, "hän ei ollut tarpeeksi julma. Hän koetti olla oikeatuntoinen sekä olla tekemättä erotusta jalosukuisen ja talonpojan välillä. Hänen olisi pitänyt raivata ylimykset sukupuuttoon, juurta jaksain ja vesoineen päivineen. Mutta sitä ei pystykään kukaan italialainen tekemään. Se on pidätetty minulle."
"Ethän teurastaisi kaikkia Rooman jaloimpia?"
"Teurastaisi! En teurastaisi, mutta anastaisin heidän tiluksensa ja lahjottaisin ne uudelle ylimystölle, Pohjolan reippaalle ja rajulle ylimystölle, joka ymmärtää suojella ruhtinastaan ja tahtoo suojella häntä, joka on heidän oman voimansa lähde. Mutta kylläksi siitä. Ja puhuessamme Rienzistä — yhäkö häntä vankeudessa kiusataan?"
"Minä tänä aamuna ennen lähtöäni sain kummia kuulla. Koko kaupunki oli liikkeellä, kansaa joka kadunkulmassa. Sanottiin Rienzin asiaa tutkittavan tänään, ja hänen tuomariensa nimistä pääteltiin hänen vapaaksi pääsemistänsä varmaksi."