Hei, urho päivän paahtama, —
Hei, Pohjan valjo mies,
Hei, rautapaita, peitsikäs —
Hei, veikko, minne ties?
"Me poikki merten tullahan
Ja halki vuoriston,
Tää seura uljas retkeilee
Montrealin joukkohon."
Oi, sun rinta huoleton,
Käsvarsi raskas on —
Oi, peitset vapahain!
Hei, linnan uhka ruhtinat —
Hei, räämäporvarit,
Apuulian voima, Romagnan,
Hei, Tuscan kaupungit!
Mi vaivaa nyt? Mi kaivaa nyt?
Mi kumma pelvon luo?
"Se marssi, lippu hurmeinen,
Montrealin joukon tuo!"
Oi, elo armas tää —
Oi, taiston myrskysää!
Oi, peitset vapahain!
Hei, kilvet hautakaarrosten
Normannin urhojen,
Miks häilytte? Miks päilytte?
Hei, käykö tuulonen?
"Ei tuuli meitä häilytä,
Mutt' urhot haudastaan,
Kun Pohjan kunnon elvyttää
Taas Montreal joukollaan."
Vain Rooger urhea
Se meidän vertoja,
Oi, peitset vapahain!
Hei, mainehelle herkkä jos
Ja urhotöille oot —
Jos tahdot saada kunniaa
Ja runsaat kultako'o',
Jos joutilaisuus iljettää.
Lait vaivaa vastuksin —
Hei, astu ratsus selkähän,
Käy joukkoon Montrealin.
Sun kult' on saiturin
Ja neito armahin!
Oi peitset vapahain!
Hetken perästä ja kuljettuaan muutaman kapean vallituksen poikki joukko saapui eloiseen kortteliin, mutta jossa peräti toisellainen elämä vallitsi. Pitkiä riviä aseellisia sotilaita oli järjestetty kummallekin puolen tietä, joka vei vähäiselle kunnaalle pystytettyyn avaraan telttiin, jonka harjalle sininen lippu oli vedetty, ja pitkin tuota tietä kulki edestakasin aseellisia miehiä täydessä järjestyksessä, mutta tummissa kasvoissa tyytyväisyyden ja mielihyvän sävy. Muutamilla, jotka pyrkivät telttiin, oli tavaramyttyjä hartioilla — ne, jotka olivat paluumatkalla tuntuivat päässeen taakastaan, mutta silloin tällöin maltittomina aukoen kouriaan he näyttivät tavantakaa laskevan niissä löytyviä kolikoita.
Ritari kääntyi kysyväisenä seuralaisensa puoleen.
"Se on kauppiasten teltti", sanoi päällikkö, "niillä on esteetön pääsy leiriin, ja heidän omaisuuttaan ja persoonaansa pidetään ankarasti rauhotettuna. Ne ostavat pilkkahinnasta kunkin sotamiehen ryöstösaalis-osuudet, ja kumpikin puoli on kauppaan tyytyväinen."
"Näytäänpä jonkinlaista raakaa oikeuttakin noudatettavan keskuudessanne", sanoi ritari.
"Raakaa! Jumaliste! Ei ole ainoatakaan kaupunkia Italiassa, joka olisi iloitsematta niin tasapuolisesta oikeudesta ja yhtä puolueettomista laeista. Nuot teltit tuolla ovat tuomarien, joitten tehtävänä on tutkia sotilaitten, sotilaille tekemät vääryydet. Tuo oikealla, jonka päällä näette kultasen pallon, on armeijan rahasto. Fra Moreale ei ole miehilleen velkaa."
Niillä keinoin todella P. Johanneksen ritari oli koonnut Italian parhaimmin varustetun ja tyytyväisimmän sotavoiman. Joka päivä toi hänelle rekryyttejä. Italian palkkasoturien keskuudessa ei muusta puhuttu kuin hänen palveluksessaan hankituista rikkauksista, ja jokainen tasavaltaa tai tyrannia palveleva ikävöiden kaipasi Fra Morealen laitonta lippua. Jo olivat liioitellut kertomukset Suuren Komppanian riveistä löydettävästä onnesta ehtineet Alppein taakse, ja nytkin ritari, edetessään leirin keskuuteen, näki useista telteistä Saksan ylimystön ja Gallian ritarien uljaita lippuja ja vaakunakuvia.