"Nytpä arvaan", sanoi Adrian hymyillen, "keneksi minä luultiin!"
Montreal keveästi punastui. "Oikein arvattu."
"Mutta Roomassa", jatkoi provencelainen — "Roomassa teidän arvoisa sukunne ja Orsinit, tultuaan valituiksi ylimpään valtaan, riitaantuivat keskenään, eivätkä kyenneet säilyttämään arvoaan. Francesco Baroncelli, uusi villitsijä, Rienzin mitätön osottelija, kohosi ylimysten rikkoman rauhan raunioille, sai tribuunin arvonimen sekä käytti edeltäjänsä merkkejä. Mutta vähemmän älykkäänä kuin Rienzi, hän pyrki paavin vastaiseen suuntaan. Ja legaatin sopi siten ruveta paavin puolesta yllyttelemään vallan-anastajaa vastaan, Baroncelli oli heikko mies; hänen poikansa harjoittivat kaikenlaista väkivaltaa, aivankuin Paduan ja Milanon jalosukuiset tyrannit. Neitojen raiskiot, puolisoitten häväistykset olivat Rienzin juhlallisen ja mahtavan hallituksen jokseenkin jyrkkänä vastakohtana; lopuksi Baroncelli sortui kansan raatelemana. Ja nyt, jos kysytte, kuka Roomaa hallitsee, niin vastaan: 'Rienzin toivo'."
"Merkillinen mies ja monivaiheiset kohtalot. Mihinkä ne päättyvät!"
"Salamurhaan aluksi ja ikuiseen maineesen lopuksi", vastasi Montreal tyynesti. "Rienzi palajaa takasin; tuo rohkea phoenix on kiidättävä tiensä läpi myrskyn ja usvien omalle polttoroviolleen; minä näen sen, surkuttelen, ihailen. — Ja sitten", lisäsi Montreal, "minä näen tuonnemmaksi."
"Mutta miksi pidätte niin varmana että Rienzin, jos hän takasin asetetaan, hukka perii?"
"Eikö sitä jokainen silmä näe, jota kunnianhimo ei sokase? Kuinka voi kuolevaisen nero, olkoon se kuinka suuri tahansa, kansanomaisilla keinoilla ohjata tuota turmeltuneinta kansaa? Ylimykset — niitten leppymättömän julmuuden te tunnette — väärinkäytöksiin piintyneet, kammovat jokaista lain varjoa; ylimykset, hetkeksi nöyryytetyt, vartoovat tilaisuutta ja nousevat. Kansa taas luopuu. Tahi uusi senaattori, yhdessä kohden kokemuksesta viisastuneena, tietää että kansan suosiolla on kova ääni, mutta epävarma käsivarsi. Hän ylimysten tavoin ympäröitsee itsensä ulkomaalaisilla miekoilla. Osasto Suurta Komppaniaa on oleva hänen hovimiehinään, ne ovat hänen herransa! Maksaaksensa niitten palkat, kansaa täytyy verottaa. Silloin on epäjumala kirottu. Ei ainoakaan italialainen käsi pysty hillitsemään noita itsepintaisia Pohjolan piruja; ne tekevät pystyn ja luopuvat. Uusi yllyttäjä johtaa kansaa, ja Rienzi joutuu uhriksi. Painakaa mieleenne ennustukseni!"
"Ja sitten te katsotte tuonnemmaksi?"
"Ja näen Rooman pitkiksi aikakausiksi vajoovan syvimpään alennustilaan; Jumala ei luo kahta Rienziä; tahi", sanoi Montreal ylpeänä, "uutta eloa vuodatetaan tautiseen, näivettyneesen runkoon, — uusi hallitsijasuku perustetaan. Tosiansa katsellessani ympärilleni, minä uskon että kansojen ohjaajan tarkotus on uudistaa Etelä Pohjolan hyökkäyksillä; ja että vanhoista frankkein ja germaanien roduista maailman tulevat valtijaat nousevat."
Montrealen lausuessa tuon, pitkään miekkaansa nojautuneena, uljas sankarimuoto — avonaisine, pelottomine ilmeineen kuinka eroava tuosta synkästä, kavalasta älystä, mikä Etelän piirteille on ominaista — puhuen sekä innostusta että aatosta — hän saattoi näyttää soveliaalta edustamaan tuota pohjoisen ritariuden henkeä, josta hän puhui. Ja olipa Adrian luulla näkevänsä edessään jonkun länsimaailman goottilaisista vitsauksista.