"Ja tuo päämäärä —?"
"On — mikä hyvänsä", sanoi ritari kylmästi. "Lähtekäämme teltteihin, kaste lankee raskaana ja malaria hiiviskelee näillä asumattomilla tienoilla."
He nousivat; — mutta hetken ihanuuden hurmaamina he viivähtivät puron partaalla. Varhaisimmat tähdet loivat valonsa väreilevään kalvoon, ja lempeä tuulonen suhaili vienosti yrttien tutkaimilla.
"Näin katsellessamme", sanoi Montreal hellästi, "me käännämme tuon runoilijain vanhan Medusan-tarun toisapäin, ja katsomme ja ajattelemme itsemme ulos kivestä. Äsken auringonvalo kultasi lainosen harjan — nyt se välkkyy yhtä kirkkaana ja soluu yhtä iloisena tähtien tuikkeessa; samoin vyöryy ajan virta: toinen valolähde seuran toista, yhtä tervetulleena — yhtä valaisevana — yhtä sammuvana! — Näette että Provencen runollisuus vielä elää sotisopani alla!"
Adrian läksi varhain vuoteesensa; mutta hänen omat ajatuksensa ja vallattoman hilpeyden äänet, jotka kuuluivat Montrealen teltistä, missä hän kestitsi joukkonsa päällystöä, pidot, joista hän hienotunteisesti soi roomalaisen ylimyksen jäädä pois, pitivät Colonnaa kauan hereillä; ja hän oli tuskin vaipunut rauhattomaan uinahdukseen, kun vielä äänekkäämpi melu häiritsi hänen lepoansa. Aikaisemman päivän sarastaessa koko laaja varuskunta oli pystyssä — köysien natina — miesten astunta — äänekkäät käskyt ja äänekkäimmät kiroukset — tavaravankkurien jyrinä — aseseppien kalkutus ilmaisivat leirin muuttoa ja Suuren Komppanian lähestyvää matkaa.
Ennenkuin Adrian oli vaatteissaan, Montreal astui telttiin.
"Olen määrännyt satakunnan peistä luotettavan päällikön johdolla saattamaan teitä Romagnan rajoille, jalo Adrian; ne ovat valmiina tottelemaan käskyjänne. Tuokion kuluttua minä lähden, etujoukot ovat jo liikkeellä."
Adrian olisi mielellään kieltäytynyt saattojoukosta, mutta hän oivalsi siten vaan loukkaavansa ylpeätä päällikköä, joka pian poistui. Sukkelaan hän puki ylleen asunsa — vilvas aamuilma ja kukkulain takaa iloisena nouseva aimo päivä virkistivät hänen väsynyttä mieltänsä. Hän läksi tapaamaan Montrealea, joka istui teltissään kirjoituskapineitten ääressä, voittoriemuinen hymy huulilla.
"Onnetar yhä suosii minua!" sanoi hän iloisesti. "Eilen florensilaiset säästivät minulta piiritysvaivat, tänäpäivä (sen jälkeen kun viimeksi tapasin teidät - joku minuutti sitten) on antanut haltuuni Rooman uuden senaattorin!"
"Mitä! ovatko joukkonne saaneet Rienzin vangiksi?"