PALAJAMINEN.
I Luku.
Riemukulku.
Koko Rooma oli liikkeellä! — P. Angelosta Capitoliin akkunat, parvekkeet, katot täynnä iloisia tuhansia. Siellä täällä vaan, Colonnain, Orsinein ja Savellien synkissä kortteleissa, vallitsi kuolonhiljaisuus. Ei kuulunut niiden linnotuksista barbaarilaisvahtimiesten tavallista astuntaakaan. Portit olivat lukitut — akkunat teljetyt — kolkko äänettömyys ylt'ympäri — kaikki todisti ylimysten poissaoloa. He olivat jättäneet kaupungin heti saatuaan varman tiedon Rienzin lähenemisestä. Campagnan kylissä ja linnotuksissa he palkkasotureittensa turvissa odottelivat hetkeä, jolloin kansa, epäjumalaansa kyllästyneenä, kutsuisi takasin jopa nuot julmat pyhimysten hävittäjätkin.
Noine poikkeuksineen koko Rooma oli täynnä liikettä! Kulta- ja hopeakankailla verhottuihin riemuportteihin, joita oli pystytetty jokaiselle pääaukealle, oli kirjoitettu tervehdys- ja ylistyslauseita. Välimatkoilla seisoi nuorukaisia ja neitosia kukkas- ja laakerivasut kädessä. Korkealla yli kansajoukkojen — Hadrianuksen mahtavasta tornista — Capitolin huipuilta — apostoleille ja pyhimyksille omistettujen rakennusten harjoilta — liehui lippuja kuin voiton merkiksi. Rooma jälleen avasi sylinsä tribuunilleen.
Väkijoukossa — avaraan viittaansa kääriytyneenä — tungoksen kätkössä — ja todella useampain muistosta hävinneenä — oli Adrian Colonna! Hän ei ollut voinut jäädä Irenen veljestä välinpitämättömäksi. Yksinään kansalaistensa joukossa hän seisoi — tuo Colonnain uljaasta suvusta ainoa, joka oli kansan lemmikin riemuretkeä näkemässä.
"Sanotaan hänen varttuneen vankeudessa", virkkoi joku katselijoista, "hoikka hän kumminkin oli pulahtaessaan P. Angelon kirkosta päivän koittaessa!"
"Siinä puheessa on perää", sanoi toinen, pieni, juonikkaan näkönen mies, "minä näin hänen jättävän legaatille hyvästi."
Jokainen silmä kääntyi viimeisen puhujan puoleen; hän tuli kerrassaan tärkeäksi henkilöksi. "Niin", jatkoi pikkumies mahtavana, "heti saatuaan, nähkääs, Messere Brettonen ja Messere Arimbaldin, Fra Morealen veljet, saattamaan häntä Perugiasta Monte Fiasconeen, hän lähti legaatti d'Albornozen luo, joka keskusteli päälliköittensä kanssa avoimen taivaan alla. Väkijoukko seurasi. Minä sen mukana, ja — tribuuni nyökkäsi päätään minulle — nyökkäsipä — ja sitten karmosiininen vaippa yllään ja karmosiininen lakki päässään hän silmäili kopeata kardinaalia, kopeampana kuin hän itse. 'Monsignore', sanoi hän, 'vaikka ette annakaan minulle rahaa ettekä aseita, millä torjua tien vaaroja ja ylimysten väjymisiä, olen valmis lähtemään. Rooman senaattoriksi hänen Pyhyytensä teki minut; pyydän teitä, monsignore, tavanmukaisesti heti vahvistamaan tuo arvo'. Olisittepa nähneet, kuinka kopea spanialainen ällistyi, punastui ja synkistyi, mutta puri vaan huultansa eikä paljoa puhunut."
"Ja vahvisti Rienzin senaattoriksi?"