"Nuori herra", sanoi Rienzi, "sano ennemmin, saatanko isänmaani hyljätä? Jos epäilet rehellisyyttäni, jos pelkäät kunnianhimoani, luovu yrityksestäsi, älä riistä minulta ainoatakaan vihamiestä. Mutta jos uskot minussa olevan tahtoa ja voimaa palvella valtiota — jos vaivoissa ja vastuksissa, jotka olen saanut tuta ja voittaa, tunnustat kansojen Vapahtajan suojaavan käden — jos nuot vastukset olivat vain Hänen armoansa, joka kurittaa — tarpeelliset kukaties varhaisemman uskaliaisuuteni ojentamiseksi ja järkeni terottamiseksi — jos sanalla sanoen uskot minun olevan, mitkä lienevätkin vikani, sen, jonka Jumala on säilyttänyt Rooman hyväksi, unhota että olet Colonna — muista olevasi roomalainen!" —
"Olet voittanut minut, merkillinen ja valtaava henki" sanoi Adrian hiljaa ja kokonaan hurmaantuneena; "ja mikä lieneekin heimoni asema, minä olen sinun ja Rooman. Hyvästi!"
III Luku.
Adrianin matka Palestrinaan.
Päivä oli vasta puolessa, kun Adrian näki edessään korkeat vuoret, jotka suojaavat Palestrinaa, vanhan ajan Praenestee. Ta'emmaksi Romulusta, tuon salaperäisen sivistyksen varhaimpaan aikakauteen, joka Italiassa oli Rooman syntymän edellä, saatamme seurata tuon kalliokaupungin olemassa-oloa ja mahtavuutta. Kahdeksan aluskaupunkia todisti sen valtaa ja varallisuutta; sen asema ja vankat muurit, joitten raunioissa vielä saatetaan huomata etäisten pelasgien käsi-alaa, olivat kauan uhmanneet läheisen Rooman kunnianhimoa. Tuossa linnassa, tuossa vuoriston muuriseppeleessä oli Mariuksen lippu liehunut; ja tuolla tiellä, jota Adrian vähäisine ratsasjoukkoineen verkkaan kierrätteli, oli verenhimoisen Sullan marssi kaikunut, hänen palatessaan Mithridateen sodasta. Alempana, missä kaupunki antaa tasankoon päin, vielä näkyi kuuluisan Fortunan temppelin särkyneitä ja katottomia pylväitä; ja ikimuistoiset oliivit vielä töröilivät harmaina ja murheellisina raunioitten ympärillä.
Pelottavampaa pesäpaikkaa eivät Rooman ylimykset olisi saattaneet valita, ja Adrianin sotalaitoksiin perehtyneen silmän tarkastellessa tuota jyrkkää nousua ja järeitä muureja, hän huomasi että se, joltisenkin taidon johtamana, voisi kuukausia uhmata Rooman senaattorin voimaa. Alhaalla hedelmällisessä laaksossa hävitetyt hökkelit ja tallatut laihot todistivat kapinoivien ylimysten väkivaltaisuutta; ja tuona samana hetkenä, sotaisten hernicein muinaisilla tasangoilla, näkyi asestettuja miesjoukkoja ajelevan edellään laittomilla retkillä keräytyneitä lammas- ja karjalaumoja. Tuota Praenesteä katseltaessa, joka oli ollut Rooman hekumallisten herrain lempisuoja sen kirkkaimpina päivinä, rauta-aika näytti uudistaneen.
Colonnan lipun alla, jota Adrianin joukko käytti, se alttiisti pääsi Porta del Solesta sisään. Sen kulkiessa pitkin pesälinnaan vieviä säännöttömiä, ahtaita kujia, muukalaisia palkkasoturijoukkoja — puoleksi ryysyisiä, puoleksi korupukuisia heittiönaisia, joitten joukossa siellä täällä vilahteli Colonnan liveriä — vetelehti muinaisten temppelien ja palatsien raunioilla tai loikoi joutilaina auringon paahteessa penkereillä, joitten nurmettuneessa kamarassa noitten uhkeitten mosaikkien häviämättömät värit helottivat, joista oli ylpeillyt tuo hieno ja valistunut ylimystö, minkä perillisiä nuot julmat raakalaiset olivat.
Menneisyyden ja nykyisyyden vastakkaisuus valtaavasti vaikutti Adrianiin, hänen kulkiessaan eteenpäin; ja säätyynsä katsomatta, hän tunsi kuin sivistys itse olisi astunut Rienzin puolelle hänen sukuansa vastaan.
Jätettyään seurueensa linnan pihaan, Adrian pyysi päästä serkkunsa puheille. Stefanello oli ollut lapsi hänen lähtiessään Roomasta, ja vaikka he olivat sukulaisia, heidän tuttavuutensa ei saattanut muuta olla kuin epäystävällinen ja kevyt.
Naurunhohotusta kuului hänen korviinsa, hänen seuratessaan Stefanellon palvelijaa pitkin mutkaista käytävää. Ovi yht'äkkiä lensi auki ja Adrian saapui kolkkoon saliin, jossa hätiköittyä komeutta ja tavoteltua mukavuutta saatettiin huomata hieman. Kallisarvoiset verhot peittivät vajanaisesti kivisiä seiniä, ja oivalliset istuimet sekä sirotöiset pöydät, joita Italian pohjoisten kaupunkien versova sivistys jo oli hankkinut Italian ylimysten palatseihin, olivat karkean, haarniskoilla sullotun kivipermannon omituisena vastakohtana. Etäisimmässä päässä Adrian kauhistuen huomasi tarpeellisessa ja oivallisessa kunnossa olevat kidutusvehkeet.