"Angelo", jatkoi Rienzi, jota jo oli ruvennut ahdistamaan tuo rauhaton uteliaisuus, joka epävarmalle vallalle kuuluu. — "Angelo, tuoppa minulle nuot kirjotusneuvot; oletko kuullut mitä ihmiset sanovat meidän toimiemme luonnistumisesta tässä Palestrinan asiassa?"
"Haluttaisiko herraani kuulla tuollaista suunpieksoa, joko se miellyttää tai ei?" vastasi Angelo.
"Jos tahtoisin kuulla vaan sitä, joka minua miellyttää, Angelo, enpä olisi koskaan palannut Roomaan."
"No, kuulinhan tässä erään pohjolaisten konstaapelin paneskelevan että sen paikan vallotuksesta ei lähde mitään."
"Hm! Ja mitä roomalaisen legionini päälliköt sanoivat?"
"Jalo herrani, kuulin supistavan että he niin paljon eivät pelkää tappiota kuin ylimysten kostoa, jos voitolle pääsevät."
"Ja mokomilla aseilla saavat Europan elävä sukukunta ja pettyvä jälkimaailma päättää työmiehen pystyvän toteuttamaan ihanteita ja täydellisyyttä! Anna minulle tuo raamattu!"
Angelo kunnioittaen toi Rienzille tuon pyhän kirjan ja sanoi:
"Vähää ennen kuin lähdin toverieni luota siellä huhuttiin että ritari
Adrian Colonna on joutunut sukulaisensa vangiksi."
"Minäkin siitä kuulin ja uskonkin sen", vastasi Rienzi, "nuot ylimykset löisivät omat lapsensa rautoihin, jotteivät helat suotta ruostumaan pääsisi. Mutta ilkiöt maahan masentuvat ja heidän linnoitetut paikkansa käyvät autioiksi."