"Jalot herrat", sanoi Montreal lyhyen vaitiolon jälkeen, siirtäen miettiväisenä läpitunkevan katseensa toisesta toiseen, "välikirjamme on vahvistettu, sananen vielä jälkiliitteeksi. Walter de Montreal ei ole Pepin, Minorbinon kreivi! Kerran ennen, aavistamatta, sen tunnustan, että voitto olisi niin helppo, uskoin teidän asianne ja omani valtuutetulle; teidän asianne hän ajoi perille, minun asiani hän menetti. Hän karkotti tribuunin ja antoi sitten ylimysten ajaa hänet itse tiehensä. Tällä kertaa minä pidän omia puoliani; ja pankaa mieleenne, minä Suuressa Komppaniassa olen oppinut sen läksyn, ettei koskaan ole vakoojaa eikä karkuria armahtamista, olkoon hän mitä arvoa tahansa. Suotte anteeksi vihjaukseni. Muuttakaamme puheenainetta. Vai pitelette linnassanne vanhaa ystävääni di Castelloa?"
"Niin", sanoi Luca di Savelli, sillä Stefanello, jota pisti Montrealen uhkaus, johon hän ei uskaltanut sanoin vastata, pysyi harmistuneena vaiti; "niin, ja senaattorin neuvoskunta on yhtä jalosukuista vähempi."
"Viisaasti teette. Minä tunnen hänen kantansa ja luonteensa, hän on tuumillemme nykyään vaarallinen. Mutta kohdelkaa häntä hyvin, minä pyydän teitä; hän saattaa vast'edes olla meille hyödyksi. Ja nyt hyvät herrat, silmiäni raukasee, sallikaa minun poistua. Hauskoja unia nähkäämme kaikki uudesta vallankumouksesta!"
"Teidän luvallanne, jalo Montreal, saatamme teidät levolle", sanoi Luca di Savelli.
"Kautta uskoni, ette ikinä. En ole tribuuni, jolla on korkeita signoria hovipoikina, vaan vaatimaton herrasmies ja reima soturi; palvelijanne minulle osottavat kammion, minkä vieraanvaraisuutenne määrää miehelle, joka makeasti nukkuisi missä aitovieressä tahansa, avonaisen taivaanne alla."
Savelli kuitenkin saattoi tulevan podestan hänen suojaansa. Sitten hän palasi Stefanellon luokse, joka astuskeli edestakasin huoneessa mittavin ja kiivain askelin. "Mitä olemme tehneet, Savelli?" sanoi hän hätäisesti; "myyneet kaupunkimme raakalaiselle!"
"Myyneet!" sanoi Savelli; "minun mielestäni meillä on toinen osa tuossa kaupassa, josta olemme sopineet. Olemme ostaneet, Colonna, emme myyneet — ostaneet henkemme tuolta sotavoimalta; ostaneet valtamme, varallisuutemme, linnamme tuon senaattori-villitsijän käsistä; ostaneet parhaimman kaikista, voittoriemun ja koston. Vaiti, Colonna, ettekö näe, että surmamme olisi tullut, jos olisimme uhmanneet tuota suurta soturia. Senaattorin liittolaisena Suuri Komppania olisi marssinut Roomaan, ja jos sitten Montreal olisi auttanut Rienziä tahi tappanut hänet (sillä minusta hän on Romulus, joka ei suvaitse Remusta), me kuitenkin olisimme hukassa. Nyt me olemme määränneet omat ehtomme ja osamme ovat tasatut. Vieläpä ensi askel otetaan meidän hyväksemme. Rienzi joutuu paulaan, ja me palaamme Roomaan."
"Ja sitten provencelaisesta tulee kaupungin hirmuvaltijas."
"Podesta, suvaitkaa. Podestat, jotka loukkaavat kansaa, usein karkotetaan ja joskus kivitetään — podestat, jotka solvaavat ylimyksiä, usein puukotetaan, joskus myrkytetään", sanoi Savelli. "Riittäköön täksi päivää. Älkäämme kuitenkaan tuolle karhulle, Orsinille, mitään puhuko. Sellaiset miehet pilaavat kaiken järkevyyden. Olkaamme huoleti, Stefanello."
"Luca di Savelli, teillä ei ole Roomassa sellaista, panosta, kuin minulla on", sanoi nuori ylimys kopeasti;, "ei mikään podesta voi teiltä riistää Italian pääkaupungin ensimmäisen signorin arvoa!"