"Kyllä, herrani, ja olen nähnyt hänen."
"Hyvä, hän on Roomassa. Vain jokin rohkea tuuma — jokin kannatettu ja tarkoin suunniteltu konnankoukku on saattanut saada tuon rosvon julkisesti saapumaan Italian kaupunkiin, jonka aluetta hän muutama kuukausi sitten raivasi tulella ja miekalla. Mutta hänen veljensä ovat lainanneet minulle rahaa — ovat olleet apuna palatessani, — omissa tarkotuksissaan tosin, mutta minun näennäinen riippuvaisuuteni suo heille tosi vallan. Nuot Pohjolan miekkamiehet leikkaisivat kurkkuni poikki, jos Suuri Kapteeni käskisi. Hän toimii otaksumansa heikkouteni varalta. Minä tunnen hänen vanhastaan. Epäilen — luen hänen aikeensa, mutta en voi niitä todistaa. Todistuskappaleitta en voi jättää Palestrinaa, en lähteä syyttämään enkä kiiniottamaan häntä. Sinä olet älykäs, ajatteleva, terävä — lähtisitkös Roomaan? — pitämään öin päivin varalla hänen toimiaan — ottamaan selkoa, käykö hänen luonaan Albornozen tai ylimysten lähettiä, onko hän Pandulfo di Guidon kanssa keskusteluissa — lyhyesti, vartioimaan hänen asuntoaan yöt päivät. Hän ei pidä salakähmästä, tehtäväsi on vähemmän vaikea kuin miltä se näyttää. Ilmoita Signoralle kaikki, mitä saat tietää. Toimita tietoihini uutisesi joka päivä. Tahdotko ottaa tuon tehtäväksesi?"
"Kyllä, herrani."
"Heti sitten ratsun selkään! — ja muista että paitsi sydämeni puolisoa minulla ei ole Roomassa ainoatakaan uskottua."
II Luku.
Montreal Roomassa.
Vaara, joka Montrealen tulosta uhkasi Rienziä oli tosiansa hirvittävä P. Johanneksen ritari oli vienyt sotavoimansa Lombardiaan ja luovuttanut sen Venetsian valtion käytettäväksi sen sodassa Milanon arkkipiispaa vastaan. Tuosta palveluksesta hän otti äärettömän maksun, sekä sai talveksi mukavasti majoitetuksi joukkonsa, jolle hän seuraavaksi kevääksi valmisteli suurenmoisia tehtäviä. Jätettyään Palestrinan salaa ja valepuvussa, Montreal pienen seurueensa keralla, joka Tivolissa liittyi häneen, läksi Roomaan. Hänen näennäisenä tarkotuksenaan oli osaksi onnitella palannutta senaattoria, osaksi periä rahat, jotka hänen veljensä oli lainannut Rienzille.
Hänen salaisen tarkotuksensa olemme jo osittain nähneet; mutta tyytymättä ylimysten kannatukseen, hän suunnattoman rikkautensa turmelevilla keinoilla toivoi saavansa muodostetuksi kolmannen puolueen, omien vastaisten aikeittensa varaksi. Rikkaus todella tuona aikana ja tuossa maassa tuskin vähemmän osteli kruunuja, kuin Rooman keisarikunnan viimeisinä päivinä. Ja monissa perinnöllisten kiistojen kuluttamissa kaupungeissa puolueviha oli yltynyt siihen määrään, että vieras tyranni, jos hänessä oli tahtoa ja kykyä karkottaa toinen puolue, sai ainakin ajaksi toisen allensa. Hänen jälempi menestyksensä oli suuresti sen mukainen, kuinka hän pystyi säilyttämään asemansa kaupunkilaisista riippumattomilla voimilla, ja oliko hänen rahastonsa siinä kunnossa, ettei se kaivannut veron kammottua apuväkeä. Mutta ollen enemmän ahnaita kuin kunnianhimoisia, enemmän julmia kuin jänteviä, tuollaiset vallanriistäjät tavallisesti kukistuivat kouristavaan pakkoverotukseen tai tarpeettomaan verilöylyyn.
Montreal, joka tyynin ja tarkastelevin silmin oli seurannut aikansa epälukuisia vallankumouksia, luuli voivansa välttää noita erehdyksiä. Ja niinkuin lukija jo on huomannut, hän oli perinpohjaisesti ja älykkäästi päättänyt lujentaa anastuksensa ihka uudella ylimysrodulla, joka, palvellessaan häntä Pohjolan läänitys-ehdoilla ja aina valmiina puolustamaan häntä, koska se siten valvoi omaa parastaan, auttaisi häntä pystyttämään, ei yksinäisen tyrannin mätää ja hataraa kyhäystä, vaan uuden, lujan ja ehjän ylimysvallan järkkymätöntä linnaa. Siten suuret hallitsijahuoneet olivat perustetut Pohjolassa, missä kuningasta, vaikka hän näennäisesti oli ylimysten ohjissa, tosiasiassa tuki yhteinen etu, sekä masennettua väestöä että vieraita hyökkäyksiä vastaan.
Sellaiset tuumat mielessä — liidellen vielä väljemmillä, vain Alppien rajoittamilla kunnian ja voiton kentillä — Suuren Komppanian päällikkö katseli seitsenkukkulaisen kaupungin pylväitä ja kaarroksia.