Pelko ei haitannut hänen ajatustensa pitkää virtaa. Hänen veljensä olivat Rienzin palkkalaisarmeijan johtajia — tuo armeija hänen kätyrinsä. Rienziin nähden hänellä oli velkojan oikeudet. Näin hän yhtä puoluetta vastaan piti itsensä turvattuna. Mitä paavin ystäviin tulee, hän oli saanut yksityisiä, vaikka varovaisia kirjeitä Albornozelta, joka vaan tahtoi käyttää häntä hyväkseen saadakseen ylimykset takasin, ja hänen ja viimeksimainittujen sopimuksen tunnemme ennaltaan. Siten hän luuli pystyvänsä juonittelemaan ja tekemään tutkimuksiaan kummassakin puolueessa ja valitsemaan kummastakin tarvitsemiaan aineksia.
Montrealen julkinen ilmaantuminen Roomaan herätti tavatonta huomiota. Ylimysten ystävät levittivät huhuja että Rienzi oli Suuren Komppanian liitossa ja että hän aikoi myydä keisarillisen kaupungin barbaarilaisrosvojen ryöstettäväksi. Tuo hävyttömyys, jota Montreal (jota vastaan paavi kertaa useammin oli sinkauttanut pannakirjojaan) oli osottanut ilmaantumalla Kirkon pääkaupunkiin, kävi vielä röyhkeämmäksi muisteltaessa tribuunin ankaraa oikeudentuntoa, joka oli julistanut sodan kaikkia Italian rosvoja vastaan, ja tuo uhkarohkeus sovitettiin siihen tosiseikkaan, että hurjan provencelaisen veljet olivat Rienzin palauksen välikappaleet. Niin nopeaan levisi epäluulo läpi kaupungin, että pelkkä Montrealen läsnäolo olisi riittänyt muutamassa viikossa kukistamaan senaattorin. Sillä välin Montrealen luontainen rohkeus viihdytti jokaisen varovaisuuden kuiskeen, ja huikaisevien toiveittensa sokaisemana, ikäänkuin antaakseen kaksinkertaista painoa tulolleen, P. Johanneksen ritari asustui upeimpaan palatsiin, ja hänen seurueensa kilpaili ulkonaisessa komeudessa itse Rienzin aikaisemman ja kirkkaamman vallan loiston kanssa.
Tuon levottomuuden yhä yltyessä Angelo Villani saapui Roomaan. Tuon nuorukaisen luonne oli kehittynyt hänen omituisissa olosuhteissaan. Hänessä oli ominaisuuksia, jotka usein lyövät aviottomiin ikäänkuin yhteisen leiman. Hän oli röyhkeä, niinkuin useimmat, joitten sukuperä on hämärä, ja hävetessään äpäryyttään hän kopeili tuntemattomien vanhempiensa luullulla jaloudella. Tuon ajan Italian yleinen kuohina ja sekasorto saivat kunnianhimon kaikista intohimoista tavallisimmaksi, ja siten kunnianhimo kaikkine vivahduksineen ja vaihdoksineen tunkeutuu tämän historian luonteenkuvauksiin. Vaikka Angelo Villanissa tuon ylevän heikkouden unelmat eivät olleet korkeinta ja jalointa laatua, häntä lujasti elähyttivät halu ja päätös nousta. Hänessä oli lämpimiä tunteita ja kiitollisia viettejä, ja hänen uskollisuutensa suosijaansa oli käynyt hyveeksi; mutta säännöttömän ja pintapuolisen kasvatuksensa sekä niitten rajattoman kevytmielisyyden vuoksi, joitten seurassa, eteisissä ja odotushuoneissa, suuri osa hänen nuoruuttaan oli kulunut, hänessä ei löytynyt parhaita perus-aatteita eikä valistunutta kunniantuntoa. Ollen kavala ja juonikas, niinkuin useimmat italialaiset, hän ei kavahtanut mitään vilppiä, joka auttoi tarkotusta tahi ystävää. Hänen oma etunsa ja kiintymyksensä Rienziin kiihottivat häntä jokaiseen ponnistukseen, mikä edisti hänen hyväntekijänsä tuumia ja turvallisuutta, ja ryhtyessään nykyiseen tehtäväänsä, hänen ainoa ajatuksensa oli tehdä se täydellisimmällä menestyksellä. Italialaisiin verraten urhoollisempana ja uskaltavampana ultra-montaanilaisen rodun kestävyys soi voimaa ja tarmoa hänen viekkaudelleen; ja hänen rohkeutensa ei milloinkaan kavahtanut sitä, mitä hänen älynsä keksi.
Kun Rienzi oli ilmaissut hänelle tuumansa, hänen mieleensä heti välähti seikkailu, johon hän oli joutunut tuon pitkän soturin seurassa Avignonin väkitungoksessa. "Jos milloinkaan tulet ystävän turpeeseen, käänny Walter de Montrealen puoleen", olivat sanoja, jotka usein olivat soineet hänen korvissaan ja nyt profeetallisina selvisivät hänen mieleensä. Hän ei epäillyt, että itse Walter de Montreal oli tuon sanonut. Miksikä suuri Kapteeni oli häneen huomionsa kiinnittänyt, sitä ei Angelo paljoa viitsinyt aprikoida. Nähtävästi tuo oli vaan tekosyy — tavallinen keino, jolla Suuren Komppanian päällikkö veti luokseen Italian nuorison, samoin kuin Pohjolan soturit. Nyt hän vaan ajatteli miten hän saisi ritarin lupauksen täytäntöön. Mikä helpompaa kuin lähteä Montrealen luokse — muistuttaa häntä noista sanoista — ryhtyä hänen palvelukseensa — ja siten tarkasti pitää häntä silmällä? Vakoojan toimi ei olisi ollut jokaisen mielelle otollinen, mutta Angelo Villania se ei arveluttanut; ja kauhea viha, jota hänen suosijansa oli osottanut useasti puhuessaan tuosta ahnaasta ja julmasta rosvosta — hänen synnyinmaansa vitsauksesta — oli herättänyt samallaisen tunteen tuossa nuoressa miehessä, jossa suuressa määrin löytyi roomalaisten kopeata teko-isänmaallisuutta. Ollen myöskin enemmän kostonhimoinen kuin kiitollinen, hänessä piili salaviha Montrealen veljeksiin, joitten karkea kohtelu usein oli haavottanut hänen ylpeyttään; ja ennen kaikkia hänen varhaisimmat muistonsa Ursulan kauhusta, joka aina näytti vallanneen hänet hirmuista Fra Morealea mainittaessa, saivat hänen epämääräisesti uskomaan, että provencelainen oli hänelle tai hänen suvulleen tehnyt jonkun vääryyden, jonka koston tilaisuus häntä ilahutti. Tosiansa Ursulan salaperäisesti ja hämärästi syyttävät sanat olivat herättäneet Villanin pojanmielessä selittämättömän kammon ja vihan tuohon mieheen, jonka hänen aikomuksensa nyt oli kavaltaa. Muuten hänestä näytti soveliaalta ja oikeutetulta jokainen keino, joka vaan pelasti hänen herransa, hyödytti hänen maatansa ja edisti hänen omia tuumiaan.
Montreal oli yksinään kammiossaan, kun ilmoitettiin että eräs nuori italialainen pyysi päästä hänen puheilleen. Hän alttiisti käski paikalla laskea pyrkijän luokseen.
P. Johanneksen ritari heti tunsi hovipojan, jonka hän oli tavannut Avignonissa; ja Angelo Villanin rohkeasti sanoessa, "tulen muistuttamaan ritari Walter de Montrealea lupauksesta —" hän keskeytti hänet sydämellisen avomielisenä — "ei ole tarpeen — minä muistan sen. Tulitko nyt ystävyyttäni pyytämään?"
"Tulin, jalo signor!" vastasi Angelo. "En tiedä mistä muualta etsiä suojaa."
"Osaatko lukea ja kirjoittaa, tuskin?"
"Olen oppinut kummankin taidon", vastasi Villani.
"Hyvä. Onko sukusi jalo?"