"On."
"Aina parempi; — nimesi?"
"Angelo Villani."
"Siniset silmäsi ja leveän otsasi", sanoi Montreal, "pidän uskollisuutesi takuuna. Tästälähin, Angelo Villani, kuulut kirjurieni luokkaan. Toiste saat kertoa minulle enemmän itsestäsi. Palveluksesi alkaa tästä päivästä. Eipä muuten ole milloinkaan puuttunut varallisuutta keneltäkään, joka palveli Walter de Montrealea, eikä menestystä siltä, joka palveli häntä uskollisesti. Tuo kammioni tuolla on oleva huoneesi. Kysy lyonilaista Lusignania, ja käske hän tänne; hän on pääkirjurini ja on pitävä huolta sinusta sekä opastava sinua tehtäviisi."
Angelo poistui. — Montrealen silmä seurasi häntä.
"Merkillinen yhdennäköisyys!" sanoi hän mietiskellen, "tuo poika sydämeni pauloo."
III Luku.
Montrealen pidot.
Muutaman päivän kuluttua sai Rienzi Roomasta uutisia, jotka näyttivät vaikuttavan hänessä suurinta riemastusta. Hänen joukkonsa yhä vaaruivat Palestrinan edustalla, ja ylimysten lippu yhä liehui sen voittamattomilla valleilla. Mutta todella puoli italialaisten ajasta kului keskinäisiin riitoihin: velletritranit kiistelivät tivolilaisten kanssa, ja roomalaiset yhä pelkäsivät ylimysten kostoa. — "Herhiläinen", he sanoivat, "pistää pahimmin kuolemansa jälestä, eivätkä Orsinit, Savellit ja Colonnat koskaan ole olleet tunnettuja anteeksi-antavaisuudestaan."
Tuon tuostakin olivat armeijan päälliköt vakuuttaneet sydäntyneelle senaattorille että linna oli mahdoton vallottaa, ja että oli suotta tuhlata aikaa ja rahaa piiritykseen. Rienzi sen paremmin tiesi, mutta hän salasi ajatuksensa.