Pandulfo istui P. Johanneksen ritarin oikealla puolella ja Montreal tuhlasi häneen kohteliaisinta huomaavaisuuttaan.
"Suvaitkaapa tätä — se on Chianan laaksosta, Monte Pulcianon juurelta", sanoi Montreal. "Luulen kuulleeni oppineitten sanovan (tiedättehän, signor Pandulfo että nykyään pitäisi kaikkien meidän olla kirjanoppineita!) että paikka on vanhastaan kuulu. Tosiansa, siinä viinissä on pirteä väki."
"Olenpa kuullut", sanoi Bruttini, muuan vähäpätöinen ylimys ja Colonnan luotettu ystävä, "että kapakan pojalle siinä suhteessa on ollut oppinsa hyödyksi; hän tietää kaikki paikat, missä köynnös uhkeimpana rehottaa."
"Mitä! Senaattoriko ruvennut juopottelemaan!" sanoi Montreal nielaisten suunnattoman maljallisen viiniä, "sehän tekee hänet kykenemättömäksi asioita hoitamaan — vahinko."
"Todella", sanoi Pandulfo; "valtiota johtavan miehen tulee olla kohtuullisen — minä en koskaan juo sekottamatonta viiniä."
"Voi" kuiskasi Montreal, "jos teidän tyyni ja suopea henkenne ohjaisi
Roomaa, saisipa todella Italian pääkaupunki nauttia rauhaa. Signor
Vivaldi" — ja isäntä kääntyi erään arvokkaan verkasaksan puoleen, —
"Nämät mellastukset häiritsevät kauppaa."
"Kovasti, kovasti!" päivitti saksa.
"Ylimykset ovat parhaita ostajianne", virkkoi pikku ylimys.
"Parhaita, parhaita!" tuumi verkamies.
"Surkeata että he niin tylysti karkotetun", sanoi Montreal murheellisena. "Eikö olisi mahdollista, jos senaattori (hänen maljansa!) olisi vähemmän äkkinäinen — vähemmän innokas, pikemmin — yhdistää vapaat laitokset ja ylimysten palajamisen? — Siihen pyrkisi todellisesti viisas valtiomies."