"Se kyllä kävisi päinsä", vastasi Vivaldi, "Savelleista yksin ansaitsin enemmän kuin koko Roomasta."
"En tiedä, olisiko se mahdollista", sanoi Bruttini, "mutta sen tiedän, että loukkaa kaikkea säädyllisyyttä, kun kapakan poika saa raivata Rooman palatsit autioiksi."
"Se ainakin osottaa liian tavallista roskaväen suosioon pyrkimistä" sanoi Montreal. "Vaikka toivonpa, että nuot ristiriitaisuudet vielä saamme tasaantumaan. Rienzi kenties — epäilemättä, tarkottaa hyvää!"
"Tahtoisinpa", sanoi Vivaldi, joka oli pirteimmillään, "että muodostaisimme sekanaisen valtiolaitoksen — plebeijit ja patriicit, kumpikin omassa luokassaan."
"Mutta" virkkoi Montreal totisena, "niin uutukainen koe kysyisi suurta fyysillistä voimaa."
"Totta kyllä, mutta saattaisimmehan kutsua muualta ratkaisijan — vieraan, jota ei kumpikaan puolue liikuttaisi — joka suojelisi uutta buono statoa, — podestan, niinkuin ennenkin, sellaisen kuin oli esimerkiksi Brancalecone. Kuinka hyvin ja viisaasti hän hallitsi! Silloin oli Roomalla kulta-ajat. Podesta ijäksi päivää! — se on minun mielipiteeni."
"Ei tarvitse teidän kaukaa etsiä neuvostonne esimiestä", sanoi Montreal, katsoen hymyillen Pandulfon puoleen, "tunnettu, jalosukuinen ja varakas kaupunkilainen on oikealla kädelläni."
Pandulfo myhäili ja punastui.
Montreal jatkoi. "Kauppa-asiain hallituskunnassa olisi signor Vivaldilla kunniakas asema; kaikkien ulkomaisten seikkain käsittely — sotavoimain hankinta y.m., jätettäisiin ylimyskunnan huostaan, sittenkuin, signor di Bruttini, toisen luokan ylimystölle olisi suotu laveampi sananvalta, kuin mitä sillä tähän asti on ollut, sen syntyperään ja tärkeyteen nähden. Hyvät herrat, maistakaamme malvoasiitä!"
"Mutta", sanoi Vivaldi hetken päästä — (Vivaldi jo luulotteli itselleen saavansa täyttää vähintään koko Suuren Komppanian verantarpeet) — "mutta niin kohtuulliseen ja järkevään konstitutsiooniin ei Rienzi koskaan suostu."