"Sillä juuri noitten rosvojen avulla ja heidän joukoistaan patriicit ovat miehittäneet palatsinsa toinen toistansa vastaan", lisäsi Rienzi.
"Aivan siitä syystä", jatkoi piispa. "Vieläpä rohkeni Tapani Colonna itse tunnustaa tuon. Täydellisesti heltymättä niin monen hurskaan sielun, ja lisätkäämme paavin rahaston, joka ei saa olla vähä-arvoisempi oikein ajattelevista miehistä, perikatoon joutumisesta, he kieltäytyivät astumasta askeltakaan rosvoja vastaan. Kuullos siis hänen pyhyytensä toista käskyä: — 'Jos ylimyksiltä ei lähde apua', hän sanoo viisaasti kuin profeeta, käänny Cola di Rienzin puoleen. Hän on rohkea ja Jumalaa pelkääväinen mies, sekä puheesi mukaan suuresti kansan arvossa pitämä; ja sano hänelle, että, jos hänen neronsa keksii keinon noitten Belialin poikain hävittämiseksi ja yleisten teitten rauhottamiseksi, suuresti ovat hänen ansionsa kohoavat — ikuinen on kiitollisuutemme velka oleva hänelle, ja mitä apua sinä ja istuimemme palvelijat voitte hänelle antaa, sitä älkää pidättäkö'."
"Sanoiko hänen pyhyytensä niin!" huudahti Rienzi. "Enempää en pyydä — minun on kiitollisuuden velka, koska hän on näin ajatellut palvelijastaan ja minulle uskonut tuon toimen; minä suostun siihen — minä kerrassaan vastaan menestyksestä. Mutta selittäkäämme tarkoin menettelylleni määrätyt rajat. Masentaakseni muurien ulkopuolella olevat rosvot, minun täytyy saada sisäpuolella olevat kurissa pysymään. Jos henkeni uhalla rupean puhdistamaan Rooman katuja rosvoista, onko minulla täydellinen vapaus menetellä rohkeasti, ratkaisevasti ja ankarasti?"
"Sellaisenhan menettelyn vaatii itse toimen luonto", vastasi Raimond.
"Silloinkin kun kohtelen päärikoksellisia — rosvojen suosijoita ylhäisimpiä itse ylimyksistä?"
Piispa oli vaiti ja katseli kiinteästi puhujaa kasvoihin. "Minä vielä kerran sanon", lausui hän vihdoin alentaen äänensä ja merkillinen paino sanoissa, "näissä rohkeissa yrityksissä menestys on ainoa hyväksyttävä. Menesty, niin annamme sinulle anteeksi kaikki — vieläpä —"
"Colonnan tahi Orsinin surmankin, jos oikeus sitä vaatii ja jos se olisi lainmukaista sekä seuraisi lain rikkomisesta!" lisäsi Rienzi vakavasti.
Piispa ei vastannut sanoin, mutta kevyt pään nyökkäys oli riittävä vastaus Rienzille.
"Herrani", sanoi hän, "tästä ajasta sitten on kaikki valmiina; vallankumouksen — järjestyksen, valtion uudistuksen — luen minä tästä hetkestä, tästä keskustelusta alkaneeksi. Tähän asti, tietäen ettei oikeus milloinkaan saa jättää suurimpia pahantekijöitä rankaisematta, minä olen epäröinnyt, peljäten että sinä ja hänen pyhyytensä ehkä pitäisitte sitä ankaruutena ja moittisitte häntä, joka täyttää lakia, rangaistessaan lain rikkojia. Nyt minä ymmärrän teidät paremmin. Kätenne, arvoisa herrani!"
Piispa ojensi kätensä; Rienzi tarttui siihen lujasti ja kohotti sen kunnioittaen huulillensa. Molemmat tunsivat että liitto oli vahvistettu.