"Colonnat!" sanoi Cola katkerasti hymyillen; "Colonnat — noita supistuneita! He luuletteleivat, nuot ahdasmieliset, tuntevansa menneisyyttä, ovat olevinansa patrooneja ja väärin laskettelevat latinaa maljoihinsa! He mielellään sanovat minut tervetulleeksi pöytäänsä, koska Rooman tohtorit mainitsevat minut oppineeksi, ja luonto on antanut minulle hurjan terävyyden, mikä huvittaa heitä enemmän kuin palkatun narrin kuluneet sukkeluudet. Kyllä he auttaisivat minun edistystäni — mutta kuinka? Jollakin paikalla yleisissä virastoissa, joka täyttäisi hävettävän raha-arkun puristamalla työläästi ansaitut rovot nälkään nääntyviltä kansalaisiltamme! Jos maailmassa on kurja olento, niin se on plebeiji, joka on patriicien avulla kohonnut, ei oman säätynsä hyvittämiseksi, vaan ollakseen heidän huonoimpien tarkoitustenpa parittaja. Joka on kansasta, hän vaan tekee itsensä synnyntänsä petturiksi, jos hän noille kerskaaville tyranneille valmistaa sen verukkeen, että he kättänsä kohottaen saavat huutaa: 'kas tällainen vapaus vallitsee Roomassa, näin me patriicit ylennämme plebeijiä!' Ovatko he milloinkaan ylentäneet plebeijiä, joka on ollut plebeijimielinen? Eivät, veli; jos minä kohoaisin säätyni yli, minä tahtoisin tulla nostetuksi maanmiesteni käsivarsilla, enkä heidän niskoilleen."
"Kaikki toivoni on, Cola, ett'et ponnistellessasi kansalaistesi parhaaksi unohtaisi, kuinka kallis olet meille. Ei mikään suuruus voisi sovittaa minulle ajatusta, että se on saattanut sinut vaaraan."
"Ja minä nauraisin kaikelle vaaralle, jos se veisi suuruuteen! Mutta suuruus — suuruus! Turha unelma! Jättäkäämme se yöuneksemme. Kylläksi minusta; nyt, rakkahin veli sinunkin aikeistasi."
Tulinen ja hilpeä kimmoisuus, joka oli hänelle ominaista, sai nuoren Colan hajottamaan kaikki hurjemmat ajatukset ja käänsi hänen mielensä kuuntelemaan ja seuraamaan veljen vähäpätöisempiä esityksiä. Uusi venhe, juhlapuku, mökki jossakin ylimysten sorrosta turvatummassa korttelissa ja sellaisia etäisiä rakkauden kuvauksia, joita tumma silmä ja rattoisa huuli loihtivat pojan epävakaiseen mieleen. Tällaisten esineitten rajottamia mielihaluja ja himoja kuunteli nuori oppinut hellästi hymyillen ja otsa kirkastuen, ja myöhempään elämässään tämä keskustelu usein muistui hänen mieleensä, kun hän kauhistuen kysyi omalta sydämeltään, kumpaisenko kunnianhimo oli järkevämpi.
"Ja sitten", jatkoi nuorempi veli, "minä vähitellen saanen säästetyksi niin paljon, että pystyn ostamaan tuollaisen laivan, jonka tuolla näemme, epäilemättä viljalla ja kauppatavaralla lastattuna, mikä on tuottava paljon, — voi sitä onnea — että saan täyttää huoneesi kirjoilla, eikä minun milloinkaan tarvitse kuulla sinun valittavan ett'et ole tarpeeksi rikas voidaksesi ostaa munkeilta vanhaa, risaista käsikirjoitusta. Voi, kuinka onnelliseksi se on minun tekevä!" Cola hymyili painaessaan veljensä lähemmäksi rintaansa.
"Rakas poika", sanoi hän, "olkoon ennemmin minun asiani täyttää sinun toiveesi! Näyttääpä minusta kuin ei tuon aluksen isäntäin omaisuus olisi niin kadehdittava; katso kuinka arasti nuo miehet vilkuvat ympärilleen, taaksensa ja eteensä; vaikka rauhan toimissa, he näyttävät pelkäävän itse kaupungin piirissä (entisessä sivistyneen maailman kaupankeskustassa) merirosvoja kintereillään; ja ennenkuin he ovat matkansa perillä, he saattavat jonkun roomalaisen ylimyksen tuta tuoksi rosvoksi. Voi, sellaisiksi olemme muuttuneet!"
Mainittu alus kiiti vinhasti virtaa alas, ja kolme tahi neljä aseellista miestä sen kannella tähysteli todellakin tarkasti kummankin puoleisia rauhallisia äyräitä, ikäänkuin vainuten vihollista. Pursi kuitenkin pian liukui näkyvistä, ja veljekset vaipuivat jälleen noihin puheenaineisiinsa, joiden nuorta viehättääkseen tarvitsee vain tulevaisuutta kosketella.
Illan vihdoin pimetessä he muistivat että jo oli myöhäisempi, kuin heidän tavallinen kotiintulo-aikansa, ja he kääntyivät palausmatkalle.
"Maltahan", sanoi Cola äkkiä, "kuinka puhelumme on huumannut minut! Isä Uberto lupasi minulle harvinaisen käsikirjoituksen, jonka tuo hyvänluontoinen munkki väittää panneen koko veljeskunnan päät pyörälle. Minun piti käymäni noutamassa se tänä iltana hänen kammiostaan. Viivy tässä hetkinen, se on vain puolitiessä Aventinille noustessa. Minä heti palaan?"
"Enkö saa tulla mukaasi?"