"Ja minä kanssasi!" sanoi Nina lujasti. Rienzi epäröitsi hetkisen, katseli vaimoansa, painoi intohimoisesti hänet sydäntänsä vastaan, suuteli ja vielä suuteli häntä sekä virkkoi: "Nina, minä käsken sinua, — lähde!"
"En ikinä!"
Rienzi oli vaiti. Irenen kyyneltulvaiset kasvot kohtasivat hänen silmänsä. "Me kaikki tahdomme kuolla kanssasi", sanoi hänen sisarensa: "sinä vain, Adrian, jätä meidät!"
"Olkoon sitten", sanoi ritari suruisena; "jäämme kaikin tänne", ja hän kerrassaan luopui enemmästä yrityksestä.
Lyhyt kuolonäänettömyys, jonka vaan Irenen tuskainen nyyhkytys rikkoi, pääsi valtaan. Raivoavien tuhanten jymy kuului hirvittävän selvänä. Rienzi näytti vaipuneen ajatuksiinsa — sitten kohottaen päänsä, hän virkkoi tyynesti, "olette voittaneet — lähden kanssanne — kokoan vain nämät paperit ja seuraan teitä. Nopeaan, Adrian — pelasta he!" ja hän tarkottaen osotti Ninaa.
Toista viittausta odottamatta nuori Colonna tempasi Ninan voimalliseen kouraukseensa, vasemmalla kädellään hän tuki Ireneä, joka kauhusta ja mielenliikutuksesta oli melkein tunnottomana. Rienzi vapautti hänet kevyemmästä taakasta — hän otti sisarensa syliinsä sekä laskeutui kierreportaita alas. Nina ei vastustellut — hän kuuli puolisonsa astunnan takanaan, siinä oli hänelle kylläksi — hän kerran vain kääntyi kiittämään häntä silmillään. Kookas, haarniskoittu pohjolainen seisoi avonaisessa ovessa, Rienzi luovutti Irenen, joka nyt oli täysin tiedoton, soturin syliin, ja suuteli äänetönnä hänen kalvakasta poskeansa.
"Pian, herrani", sanoi pohjolainen, "kaikilta tahoilta rynnistetään!" Näin sanoen hän läksi alas taakkoineen. Adrian ynnä Nina seurasivat; senaattori seisoi hetkisen paikallaan, kääntyi ympäri sekä oli huoneessaan ennenkuin Adrian huomasi että hän oli kadonnut.
Sukkelaan hän tempasi peitteen vuoteestaan, kiinnitti sen akkunapuitteesen ja laskeutui sen avulla (useain jalkain matkan) alempana olevalle parvekkeelle. "En kuolekaan rotan tavoin", sanoi hän, "eteeni viritettyyn pyydykseen! Koko väkijoukko on ainakin näkevä ja kuuleva minut."
Tuo oli silmänräpäyksen työ.
Sillä välin Nina oli tuskin kuutta askelta ehtinyt, kun hän huomasi olevansa Adrianin kanssa kahden kesken.