"Kun paavin notaari on asettanut suuren kuvataulun torille, ja katselijat sanovat sen tarkottavan Roomaa; ja he hautovat aivojaan, tänä kuumana päivänä, saadakseen arvoituksen selville."
"Ohoh!" sanoi seppä hyökäten eteenpäin niin kiivaasti, että puhuja jäi kauas jälelle; "jos Cola di Rienzillä on tekemistä tuossa asiassa, minä murran vaikka kalliot, päästäkseni perille."
"Paljon me kuvista kostumme", sanoi Baroncelli ivallisesti ja kääntyi vierikumppaneihinsa, mutta kun ei kukaan kuullut häntä, tuo kansanyllyttäjä, mukamas, alkoi suutuksissaan pureskella huultansa.
Puoleksi tukahutettuja valituksia ja kirouksia kuului sivulle työnnettyjen miesten suusta sekä kovaäänistä torumista ja kimakoita huudahduksia naisten puolelta, joitten hameita ja päähineitä ei suuria surkeiltu, kun roteva seppä raivasi tiensä eräälle kahleilla ympäröidylle aukealle paikalle, jonka keskelle oli asetettu mahdottoman suuri kuvataulu.
"Kuinka se on tuohon tullut?" huudahti joku; "minä olin ensimmäisinä torilla."
"Me äkkäsimme sen siinä päivän koettaessa", sanoi eräs hedelmäinmyyjä, "eikä ketään ollut saapuvilla."
"Mutta mistä päätätte Rienzin olevan tuossa osallisena?"
"Kukas muu!" vastasi parikymmentä ääntä.
"Totta kyllä! Kukapa muu?" virkkoi seppä. "Uskallanpa vannoa että tuo hyvä mies on kuluttanut koko yön sitä itse maalatessaan. P. Pietarin veri avita se on liiton korea. Mitä se kuvaa?"
"Se on arvoitus", sanoi muuan miettiväinen kalaeukko, "jospa sen saisin selville, kuolisin autuaana."