"Voi rakas neiti", sanoi palvelustyttö, "jos te olisitte suuri signora, joksi kerran epäilemättä tulette, kuinka arvokkaasti te viihtyisitte kunniassanne! Santa Cecilia! ei ketään toista naista Roomassa katsottaisikaan, neiti Ninan ollessa saapuvilla."
"Emmekö opettaisi heille millaista loisto oli?" vastasi Nina. "Voi! millaisia pitoja me pitäisimme! Etkös katsellut parvelta neiti Giulia Savellin menneenviikkosia tanssiaisia?"
"Kyllä, signora; ja kun te astuitte saliin helmeisessä ja hopeanhohtavassa puvussanne, silloinpa kävi humina läpi koko parven, ja jokainen huusi: 'Savellit ovat saaneet enkelin vieraakseen!'"
"Hyi, Lucia; ole imartelematta tyttö."
"Se on sula totuus, neiti, mutta nepä vasta pidot olivat, eivätkö olleet? Voi sitä komeutta! — viisikymmentä karmosiiniin ja kultaan puettua palvelijaa, ja musiikki soitellen yhtämittaa. Soittoniekat olivat tuodut Bergamosta. Eivätkö kemut olleet mieleenne? Voi, monta kaunista sanaa saitte kuulla tuona päivänä, sen takaan!"
"Hoh, hoo! — en lainkaan, yhden ääni sieltä puuttui, ja se asia pilasi koko musiikin. Mutta, tyttöseni, jos minä olisin neiti Giulia, enpäs tyytyisikään noin kehnoihin tanssiaisiin!"
"Vai kehnoihin! Vaikka kaikki ylhäiset sanovat että ne voittivat Colonnain upeimmat hääpidot. Muuan neapelilainenkin, joka istui vieressäni ja joka oli ollut nuoren kuningatar Johannan palveluksessa, hänen naimisiin mennessänsä, sanoi ettei Neapelikaan piisannut".
"Vaikka vaan. En minä Neapelista mitään tiedä: mutta sen minä tiedän millainen minun hovini olisi ollut, jos minä olisin se, joka en ole ja joksi en milloinkaan tulekaan! Pitoastiat olisivat kultaa olleet, maljat reunoihinsa saakka jalokivistä välkkyneet, ei tuumaakaan karkeata lattiakiveä näkyvissä, kaikki olisi loistanut kullan peitossa; pihan suihkulähde olisi pulpunnut Idän tuoksuja, paaschini eivät olisi olleet löntteröitä nuorukaisia, jotka omaa kömpelyyttään punastuvat, vaan suloisia poikia, Rooman ihanimmista palatseista poimittuja, jotka vielä eivät olisi kahtatoista vuottaan nähneet; ja mitä musiikiin tulee, voi Lucia! — jokaisella soittoniekalla olisi ollut, seppele päässä ja ansiosta saatu, ja parhain soittaja olisi saanut palkinnoksi, toisten innostuttamiseksi — ruusun minun kädestäni. Näitkös Giulia-neidin hametta? Mitkä värit! ne olisivat sydänpäivän auringon pimentäneet! — keltasta ja sinistä ja oranjia ja karmiinia! Voi, hyvät pyhimykset! — silmiäni koko seuraavan päivän pakotti!"
"Varmaan Giulia-neiti kadehtii teidän väriaistianne", sanoi mielistelevä kamarineitsyt.
"Ja mitkä eleet sitten! — ei rahtuakaan ruhtinaallisuutta! Hän kuljeskeli pitkin salia hännys aivan kintereillä aina; ja sitten hän sanoi mielipuolen tavoin nauraen, 'nämät juhlahameet ovat vain vastuksellista ylellisyyttä.' Mutta sillä, joka suuri on, ei olekaan juhlahameita; itseäni enkä muita varten minä pukeutuisin! Joka päivällä olisi uusi hameensa, edellistä uhkeampi; — joka päivä olisi juhlapäivä."