Tervehdyksen suloiset ensi hetket olivat ohitse; Rienzi istui lemmittynsä jalkoihin, pää leväten hänen polvillaan — silmät katsoen hänen silmiinsä — kädet käsissä.
"Ja minun tähteni sinä uhmaat nuot vaarat", virkkoi rakastava, "ilmitulon häpeän, vanhempaisi vihan!"
"Mitä ne ovat sinun vaarojesi rinnalla? Voi taivas, jos isäni tapaisi sinut täältä, olisit kuoleman oma!"
"Hän pitäisi tuon sitten niin suurena alennuksena, kun sinä, ihana Nina, joka saattaisit mennä Rooman ylhäisinten avioksi, tuhlaat rakkautesi plebeijiin — vaikka hän onkin keisarin pojanpoika."
Ninan ylpeä sydän soveltui hyvin hänen rakastajansa haavoitettuun ylpeyteen: hän huomasi kivun, joka piili hänen vastauksessaan, vaikka se huolettomasti lausuttiin.
"Olethan kertonut minulle", hän sanoi, "tuosta suuresta Mariuksesta, joka ei ollut ylhäisiä, mutta josta mahtavin Colonna ilolla johtaisi sukuansa, ja tiedänhän että sinä, puhtaana hänen paheistaan, olet pimentävä Mariuksen maineen!"
"Suloista imartelua, ihana profeeta!" sanoi Rienzi kolkosti hymyillen, "eivät milloinkaan ole rohkaisevat tulevaisuudenlupauksesi olleet minulle tervetulleempia kuin nyt, sillä sinulle minä haluan sanoa, mitä en kenellekään muulle ilmaisisi — minun sieluni on sortua tuon ankaran taakan alle, jonka siihen olen sälyttänyt. Minä tarvitsen uutta rohkeutta, tuon pelottavan hetken lähestyessä, ja sinun sanoistasi ja katseistasi minä olen sitä ammentava."
"Oi", vastasi Nina, punastuen puhuessaan, "ihana on todellakin osani, jonka olen ostanut rakkaudellani; ihanaa olla osallinen vaiheistasi, rohkaista sinua epäilyksessä, kuiskaella toivoa vaarassa."
"Ja voittoriemuni sulostuttaa!" lisäsi Rienzi intohimoisesti. "Oi! jos tulevaisuus kerran on näille ohimoille painava laakeriseppeleen, joka isänmaan pelastajalle suodaan, mikä riemu, mikä palkkio on oleva saada laskea se sinun jalkojesi eteen! Kenties noina pitkinä, yksinäisinä väsymyksen ja heikkouden hetkinä, jotka täyttävät väliajat — raittiin ajatuksen loman, kiihottavan toiminnan käännekohtien välillä — kenties olisin horjunut ja laimentunut, ja karkottanut Rooman unelmanikin, elleivät ne olisi yhtyneet unelmiini sinusta! — ellen olisi kuvannut itselleni hetkeä, jolloin kohtaloni nostaisi minut syntyni yläpuolelle; jolloin isäsi ei pitäisi häpeänä antaa sinua minun syleilyyni, jolloin sinäkin seisoisit Rooman naisten joukossa muita kaikkia kunniakkaampana, niinkuin olet kauniimpikin; ja jolloin näkisin tuon komeuden, jota koko sieluni inhoo, käyvän minua miellyttäväksi ja ja suloiseksi, koska se sinua miellyttää! Niin, tuo on innostuttanut minua, kun rajummat ajatukset ovat säikähtyneet tiehensä tarkoitusperäänsä ympäröivistä aaveista. Oi, oma Ninani! pyhän, voimallisen, kestävän täytyy todella sen rakkauden olla, joka elää samassa puhtaassa ja ylhäisessä ilmassa, kuin se, joka elähyttää minun vapauden ja maineen toiveitani."
Tämä oli kieltä, joka vielä enemmän kuin uskollisuuden vakuutukset ja suloiset ylistykset, jotka puhkeavat sydämen kyllyydestä, oli sitonut Ninan ylpeän ja huikentelevaisen sielun kahleisin, joihin hän mielellään suostui. Ehkä kuitenkin, Rienzin poissa ollessa, hänen heikompi luontonsa kuvaeli hänelle tulevaista voittoriemua, jolloin hän nöyryyttäisi korkeasukuiset signorat ja pimentäisi Rooman ylhäisten raa'an ylöllisyyden; mutta hänen läsnäollessaan ja kuunnellessaan hänen ylevämpää ja jalompaa kunnianhimoaan, joka vielä oli kaikkien itsekästen tunteitten, paitsi hänen toiveensa, tahrasta vapaa, hänen korkeimmat harrastuksensa yhtyivät Rienzin suunnitelmiin, hänen mielensä pyrki samaan korkeuteen, ja hän ajatteli vähemmän omaa ylennystään kuin Rienzin kunniaa. Hänen ylpeydellensä oli suloista olla Rienzin salaisinten ajatusten ja rohkeimpien yritysten ainoa uskottu, nähdä eteensä paljastettuna tuo monimutkainen ja juonitteleva henki, saada tietoihinsa sekä sen epäilykset ja heikkoudet että sankariuden ja mahdin.