"Mutta minusta näyttää", jatkoi Montreal, "ettei tuo eripuraisuus voi kauvoja kestää. Koko Italian täytyy tulla joko tasavaltaiseksi tai yksinvaltaiseksi. On helppo sanoa, mikä on oleva päätös."
"Niin, vapaus on lopuksi voittava", sanoi Adrian lämpimästi.
"Anteeksi, nuori herrani, minun mielipiteeni on aivan päinvastainen. Huomatkaa että nämä tasavallat ovat kauppavaltoja, — ovat ammattivaltoja; ne kunnioittavat rikkautta, halveksivat urhoollisuutta, ne harjoittavat jokaista, paitsi asesepän ammattia. Siis, kuinka ne käyvät sotaa? Omilla kansalaisillaanko? Ei sinne päinkään! Ne joko kääntyvät jonkun muukalaisen päällikön puoleen ja tarjoavat hänelle palkaksi, jos hän suostuu auttamaan heitä, kaupunkinsa ylivallan viideksi tahi kymmeneksi vuodeksi; tahi ne lainaavat joltakin hurjalta, minun moiseltani seikkailijalta, niin paljon joukkoja kuin heillä on varaa maksaa. Eikö niin ole laita, herra Adrian?"
Adrian nyökkäsi päätään, vastahakoisesti myöntäen.
"Ja sitten on tuon muukalaisen päällikön oma vika, jos hän ei tee valtaansa pysyväiseksi, niinkuin ovat tehneet kerran vapaina olleissa valtioissa Viscontit ja Scalat; tahi on tuon palkkasoturi-kapteenin oma syy, jos hän ei korota rosvojaan senaattoreiksi, eikä itseään kuninkaaksi. Nämät ovat niin luonnollisia asioita, että pian on samoin käypä läpi koko Italian. Ja koko Italia on silloin muuttuva yksinvaltaiseksi. Nyt minusta näyttää kaikkien mahtavimpien perheitten etu — teidän Roomassa, samoinkuin Visconttien Milanossa — vaativan ryhtymään ratkaisevaan toimintaan ja tukahuttamaan, mihin vielä helposti pystytte, nuot kansaan nopeasti leviävät kapinalliset taudinidut, jotka siinä päättyvät vallattomuuden kuumeesen, mutta teissä kuoleman mädännykseen. Näissä vapaissa valtioissa saavat ylimykset ensiksi kärsiä: ensin etuoikeutenne, sitten omaisuutenne pyyhkäistään pois. Niin, Florensissa, niinkuin hyvin tiedätte, hyvät herrat, ei aatelismies pääse valtion mitättömimpäänkään virkaan."
"Noita konnia!" sanoi Colonna, "rikkovat ensimmäisiä luonnon lakeja!"
"Tähän aikaan", jatkoi Montreal, aineestansa innostuneena paljoa huolimatta ylimyksen pyhän närkästyksen keskeyttämisistä: "tähän aikaan monet — viisaimmat ehkä, vapaissa valtioissa — koettelevat uudistaa vanhoja Lombardian liittoja, puolustaakseen yhteistä vapauttaan kaikkialla ja jokaista vastaan, joka pyrkii ruhtinaaksi. Onneksi näitten kauppavaltain keskinäinen kateus — kurja plebeijimäinen kateus — enempi kaupan kuin kunnian — on nykyjään tuon aikomuksen voittamattomana esteenä; ja Florens, joka on vilkkain ja etevin niistä kaikista sattuu onneksi olemaan sellaisessa kaupan ahdinkotilassa, ettei se suinkaan kykene ryhtymään niin suureen yritykseen. Nyt, hyvät herrat, on meidän aika, vihollistemme ollessa näin pahasti estettyinä, nyt on meidän aika muodostaa luja vastaliitto Italian kaikkien ruhtinasten kesken. Teidän luoksenne minä olen tullut, jalo Tapani, niinkuin arvonne vaatii — ainoastaan teidän luoksenne kaikista Rooman ylimyksistä — esittämään teille tuota kunniakasta yhtymistä. Huomatkaa mitä etuja se huoneellenne tarjoo. Paavit ovat ijäksi päiviksi jättäneet Rooman, kunnianpyynnillänne ei ole mitään vastapainoa, — vallallanne ei ole oleva mitään rajoja. Te näette edessänne Viscontin ja Taddeo di Pepolin esimerkit. Olette tekevä Rooman Italian ensimmäiseksi kaupungiksi, riippumattomaksi ja ylimmäksi hallitsijaksi, olette perinpohjin masentava heikommat kilpailijanne — Savellit, Malatestat ja Orsinit — sekä jättävä pojanpojallenne perinnöllisen kuningaskunnan, joka kentiesi kerran vielä on pyrkivä maailmanvallaksi."
Tapani kaihosi kädellään kasvojaan, vastatessaan: "mutta, jalo
Montreal, tämä kysyy keinoja: — rahaa ja miestä."
"Mitä jälkimäiseen tulee, käskekää, minulla on riittävästi — minun harjaantunein pikku joukkoni on (milloin vaan haluan) paisuva Italian lukuisimmaksi ja tuohon toiseen puoleen katsoen, jalo herrani, rikkaalla Colonnan huoneella ei ole hätää, sen laveiden tilusten panttauskin tulee kyllä maksetuksi saatuanne Rooman kaikki tulot haltuunne. Te näette", jatkoi Montreal, kääntyen Adrianin puoleen, jonka nuoruutta hän piti parempana liittolaisena, kuin hänen harmaantunutta sukulaistaan: "te ensi silmäyksessä näette, kuinka helppo tämä tuuma on toteuttaa, ja mikä loistava ura teidän suvullanne on avoinna."
"Herra Walter de Montreal", sanoi Adrian nousten tuoliltaan, ja päästäen valloilleen suuttumuksensa, jonka hän vaivoin oli saanut salatuksi, "minua suuresti surettaa että Rooman ensimmäisen kansalaisen katon alla muukalainen näin tyynesti ja keskeyttämättä saa kiihotella kunnianhimoa seuraamaan jonkun Viscontin tahi Pepolin kirottua mainetta. Puhukaa, herrani — (kääntyen Tapanin puoleen) — puhukaa jalo heimolaiseni! ja sanokaa tälle Provencen ritarille että, joll'eivät Colonnat kykene uudistamaan Rooman muinaista suuruutta, niin Colonnain kädet ainakaan eivät pois lakase sen vapauden viimeisiä jätteitä."