"Kiitoksia, kiitoksia", jupisi Rienzi, horjuen jälleen veljensä viereen, käänsi pojan kasvot ruohosta ja koetti hurjistuneena koetella hänen sydämensä lyöntiä; hän vetäsi äkkiä kätensä takaisin, sillä se oli verestä käynyt heleänpunaseksi, ja kohottaen tuota kättänsä korkeuteen, hän jälleen kiljui, "oikeutta, oikeutta!"
Vanhaa Tapani Colonnaa ympäröivää joukkoa, vaikka se tällaisiin kohtauksiin oli tottunut, liikutti tuo näky. Muuan kaunis poika, jonka kyyneleet virtasivat nopeasti pitkin hänen poskiansa ja joka ohjasi ratsuansa lähinnä Colonnan vieressä, paljasti miekkansa. "Herrani", hän sanoi puoleksi nyyhkyttäen, "orsinilainen vain on saattanut teurastaa tämänkaltaisen, viattoman pojan; älkäämme silmänräpäystäkään hukatko — lähtekäämme liikkeelle ja ajamaan rosvoja takaa."'
"Ei, Adrian, ei!" huudahti Tapani, laskien kätensä pojan olalle; "aikeesi on kiitettävä, mutta varokaamme salaväjyjiä. Miehemme ovat poistuneet liian kauas, — mitä tuo on! — puhaltakaa peräytyminen".
Torvensoittajat palauttivat lyhyessä ajassa takaa-ajajat — niiden joukossa senkin ratsumiehen, jonka peistä oli niin kovaonnisesti väärinkäytetty. Hän oli niitten johtaja, jotka olivat taistelleet Martino di Porton kanssa, ja hänen kullalla silattu sotisopansa sekä komea satulaloimensa ilmaisivat hänen arvonsa.
"Kiitoksia, poikani, kiitoksia", sanoi vanha Colonna päällikölle; "olet hyvin toiminut ja reippaasti. Mutta sanoppa minulle, sinä, jolla on kotkan silmä, kuka orsinilaisista tuon poika paran tappoi, — hullusti tehty; hänen perheensäkin on meidän klienttejämme!"
"Kuka? Tuon pojanko?" vastasi ratsastaja, nostaen kypärin päästänsä ja pyyhkien kuumia ohimoltansa, "niinkö sanotte! kuinka hän sitten joutui Martinon roistojen joukkoon? Minä pelkään, tuo erehdys on käynyt hänelle kalliiksi. En saattanut pitää häntä muuna kuin orsinilaisena konnana, ja siksi — ja siksi —"
"Tekö hänet tapoitte!" huusi Rienzi ukkosen äänellä, hypähtäen maasta. "Oikeutta, herra Tapani, oikeutta sitten, te lupasitte minulle oikeutta, ja minä tahdon sitä!"
"Nuorukais-parka", sanoi vanhus säälien, "olisit saanut oikeutta Orsinia vastaan, mutta etkö näe että tämä on ollut erehdys? En kummastele että olet liiaksi murheissasi, kuullaksesi järjen sanoja nyt. Me olemme palkitseva sinua."
"Ja tuossa maksuksi pojan sielumessuista; olen suuresti pahoillani kovaonnisesta tapauksesta", sanoi nuorempi Colonna, heittäen maahan kultakukkaron, "Niin, käy luonamme palatsissamme ensi viikolla, nuori Cola — ensi viikolla. On parasta, isä, että lähdemme venettä kohden, sen turvajoukko saattanee vielä tarvita meitä."
"Oikein, Gianni; pari teistä jääköön poikaparan ruumista vartioimaan — ikävä seikka! kuinka saattoi tämä tapahtua?"