"Tuohon käteen!"
"Ja nyt, jalo Montreal, pullo viiniä, parhainta satoa", sanoi Rienzi, muuttaen äänensä.
"Tunnette provencelaiset", vastasi Montreal iloisesti.
Viiniä tuotiin, keskustelu kävi vapaaksi ja tuttavalliseksi, ja Montreal, jonka viekkaus oli teeskenneltyä ja avomielisyys luonnollista, paljasteli tietämättään Rienzille salaisia tuumiansa ja kunnianhimoansa enemmän, kuin hänen aikomuksensa oli ollut. He erosivat silminnähtävästi parhaina ystävinä.
"Sivumennen sanoen", sanoi Rienzi heidän tyhjentäessään viimeistä maljaa, "Tapani Colonna aikonee 19:nä päivänä lähteä saattamaan viljakuormastoa Cornetoon. Eiköhän olisi paikallaan, että lähdette hänen mukaansa? Saattaisitte matkalla levittää tyytymättömyyttä häntä seuraaviin palkkasotureihin sekä voittaa ne puolellenne."
"Sitä olen ennen tuuminut", vastasi Montreal; "sen olen tekevä. Hyvästi tällä erää!
"Ratsunsa, miekkansa,
Neitonsa verraton
Roolandi urholla
Ainoa aarre on.
Onnetar aina on
Normannin myötä;
Sen kunnia nautinto —
Nautinto työtä."
Laulellen tuota raakaa renkutusta ritari puki viitan ylleen, pudisti vielä Rienzin kättä ja lähti.
Rienzi katseli vieraansa poistuvaa vartaloa kasvoilla viha ja pelko nähtävinä. "Jos tuo mies saisi vallan", hän jupisi, "niin toinen Totila hänestä koituisi. [Innocentsius VI muutaman vuoden perästä julisti Montrealen Totilaa pahemmaksi.] Läpi iloisen kiilteen ja ritarillisen sulon näen hänen julmassa rosvoluonteessaan vanhain gootilaisten vihollistemme olennoiman. Luulenpa viihdyttäneeni hänet! Kaksi aurinkoa ei saattaisi enemmän valaista yhtä pallonpuoliskoa, kuin Walter de Montreal ja Cola di Rienzi elää samassa kaupungissa. Tähteintutkijat sanovat että tunnemme salaista ja voittamatonta vastenmielisyyttä niihin, jotka heidän tähtivaikutuksensa määräävät aikaan saamaan meille pahaa, sellaista vastenmielisyyttä minä tunnen tuohon sironaamaiseen murhamieheen. Ole leikkaamatta polkuani, Montreal! — ole leikkaamatta polkuani!"
Noin itsekseen puhuen Rienzi kääntyi kammioonsa, näyttäytymättä sinä iltana enää.