Roomalaisten päällikön vastaus oli yhtä vakava.
"Sanokaa herrallenne", sanoi hän, "että Rooma pitää häntä ja hänen seuralaistaan kapinoitsijoina ja pettureina, ja että samana hetkenä kun olette palanneet joukkoonne, joutsimiehemme saavat käskyn jännittää joutsensa — paavin, kaupungin ja vapauttajan nimessä."
Tuo uhkaus täytettiin kirjaimen mukaisesti, ja ennenkuin vanha ylimys oli ehtinyt saada miehensä kunnolliseen järjestykseen, portit aukaistiin seljälleen ja hyvin varustettu, vaikka harjaantumaton joukko purkautui ulos kauheasti kiljuen ja aseitaan kalistellen, Rooman valtion taivaansiniset liput etupäässä. Niin kiivas oli heidän rynnäkkönsä ja niin suuri heidän lukunsa, että lyhyen ja melskeisen kahakan perästä ylimysten oli peräytyminen, ja heidän takaa-ajajansa ahdistivat heitä penikulmaa kauemmaksi kaupungin muureista.
Niinpian kuin ylimykset olivat tointuneet hämmingistään ja peljästyksestään pidettiin hätäinen neuvottelu, jossa erilaisia ja vastakkaisia mielipiteitä pyrki valtaan, Jotkut olivat sitä mieltä, että heti oli lähdettävä Palestrinaan, joka kuului Colonnalle ja jonka linnotukset olivat miltei mahdottomat vallottaa. Toiset tahtoivat joukkoa hajaantumaan, ja että rauhallisesti eri osastoissa pyrittäisiin kaupunkiin toisista porteista. Tapani Colonna — kiivastuneena ja kykenemättömänä tavalliseen itsensä hillitsemiseen — ei voinut säilyttää vaikutusvaltaansa; Luca di Savelli, arka, vaikka petollinen ja kavala mies, oli jo pyöräyttänyt hevosensa ja kehotti miehiänsä seuraamaan häntä Romagnassa olevaan linnaansa, kun vanha Colonna keksi keinon, millä saisi joukkonsa estetyksi hajaantumasta, josta hän huomasi lähtevän kovaonniset seuraukset heidän yhteiselle asiallensa. Hän esitti että he heti lähtisivät Palestrinaan ja sen lujaksi miehittäisivät, sillaikaa valittaisiin joku päälliköistä yksin matkustamaan Roomaan, nöyrtyneen näköisenä hankkimaan tietoja Rienzin voimista, ja valtuutettaisiin päättämään, ryhdytäänkö vastustamaan, jos se on mahdollista, tai sopimaan parhaista kaupunkiin pääsemisen ehdoista.
"Mutta kuka", kysyi Savelli ivallisesti, "rupeaa tuohon vaaralliseen lähettilään toimeen? Kuka aseettomana ja yksin antautuu Italian hurjimman roistoväen raivon ja valtansa ensi puuskassa olevan kansanyllyttäjän oikkujen vaaraan?"
Ylimykset ja päälliköt katselivat ääneti toinen toistansa. Savelli nauroi.
Siihen saakka Adrian ei ollut ottanut osaa keskusteluun eikä paljon äskeiseen kahakkaankaan. Hän tuli sukulaisensa avuksi.
"Hyvät herrat", sanoi hän, "minä ryhdyn tuohon toimeen, — mutta omasta puolestani, teistä riippumattomana, — vapaana toimimaan sen mukaan kuin Rooman ylimyksen arvolle ja Rooman kansalaisen eduille soveliaaksi katson, vapaana vetämään lippuni oman tornini harjalle, tai hyväksymään uuden hallitusmuodon."
"Oikein puhuttu!" huudahti vanha Colonna heti. "Taivas varjelkoon meitä tulemasta Roomaan vihollisina, jos meidän vielä sallitaan palata sinne ystävinä. Mitä arvelette, herrat?"
"Paremmin emme olisi saattaneet valita", sanoi Savelli, "mutta enpä todellakaan pidä mahdollisena, että joku Colonna saattaa olla epätietoinen, hylkääkö vai hyväksyykö hän tuollaisen äkkinäisen keikauksen."