"Tuon, signor, minä itse ratkaisen; jos olette asiamiehen tarpeessa, niin valitkaa itsellenne toinen. Minä ilmoitan teille suoraan että olen tarpeeksi liikkunut muissa valtioissa, huomatakseni että Rooman olot kaipasivat korjausta. Kelpaavatko Rienzi ja Raimond tuohon toimeen, mihin he ovat ryhtyneet, sitä en tiedä."
Savelli oli vaiti. Vanha Colonna puuttui puheeseen.
"Palestrinaan sitten! — suostutteko kaikki siihen? Millään muotoa älkäämme hajaantuko! Ainoastaan sillä ehdolla myönnyn sukulaiseni rohkeuteen."
Ylimykset vähin mutisivat keskenänsä. — Tapanin esityksen hyöty oli silminnähtävä, ja he lopuksi suostuivat siihen.
Adrian näki heidän lähtevän ja alkoi sitten, ainoastaan aseenkantaja mukanaan, verkalleen ratsastaa kohden erästä etäistä tullia. Saavuttuaan portille kysyttiin hänen nimeänsä, ja hän ilmoitti sen heti.
"Lähtekää sisään, herrani", sanoi vartija, "meillä on käsky laskea sisään kaupunkiin kaikki, jotka tulevat aseettomina ja seurueitta. Mutta herra Adrian di Castellolle meitä erityisesti on käsketty osottamaan kansalaiselle ja ystävälle tulevaa kunniaa."
Adrian, hiukan liikutettuna tuosta ystävyydenosotuksesta, ratsasti sivutse pitkän rivin aseellisia porvareita, jotka kunnioittaen tervehtivät häntä, ja kun hän kohteliaasti vastasi tervehdykseen, niin korkeaääninen mieltymyksen huuto seurasi hänen ratsunsa askeleita.
Aseenkantaja vaan seurassaan nuori patriici kulki rauhallisesti pitkin tyhjiä, autioita katuja — sillä melkein toinen puoli asukkaista oli kokoontunut muurien luoksi, ja toinen puoli täyttämään rauhallisempaa velvollisuuttaan — kunnes saavuttuaan kaupungin keskustaan, — Capitolin avara ja ylhäinen edusta aukeni hänen silmäinsä eteen. Laskeva päivä paistoi äärettömään väkijoukkoon, joka täytti tuon aukean, ja korkealla, keskeen rakennetun lavan yläpuolella välkkyi länteen vaipuvan auringon viimeisistä säteistä Rooman hopeaisilla tähdillä kirjaeltu suuri kirkkolippu.
Adrian pysäytti ratsunsa. "Tämä", ajatteli hän "tuskin on sovelias hetki ryhtyä keskusteluihin Rienzin kanssa, mutta haluttaapa minua pistäytyä väkijoukkoon, saadakseni tietää kuinka laaja hänen valtansa on, ja miten sitä käytetään". Hän vetäytyi eräälle synkälle, tyhjälle kadulle, luovutti hevosensa aseenkantajalleen, sekä lainattuaan häneltä kypärin ja pitkän viitan, hän asettui erään Capitolin sivuoven viereen ja seisoi viittaansa kääriytyneenä väkijoukossa, odotellen, mitä oli tapahtuva.
"Mitä", hän kysyi eräältä yksinkertaisesti puetulta porvarilta, "tämä kokous tarkottaa?"