"Haa!"
"Kerro hänelle vielä että Rooma on julistanut sodan kaikkia rosvoja vastaan, asuskelkoot he telteissä tahi linnoissa, ja että me käskemme hänen kahdeksanviidettä tunnin kuluessa poistumaan kirkon alueelta."
"Hän siis ei ainoastaan petä, vaan vielä uhkaakin minua. Hyvä, jatka!"
"Tämä oli kaikki, mitä hänellä teille oli sanottavaa, mutta minulle hän näki hyväksi tehdä vielä kohteliaamman muistutuksen. 'Kuuleppas, ystäväni', hän sanoi, 'jokaiselle saksalaiselle roistolle, joka huomispäivän perästä tavataan Roomassa, on tervehdyksemme oleva naru ja hirsi. Tiehes!'"
"Riittää! Riittää!" huusi Montreal raivosta ja häpeästä punasena. "Rodolf, sinulla on tarkka silmä noissa asioissa, montako pohjolaista tarvittaisiin, voidaksemme toimittaa tuon nousukkaan samaiseen hirteen?"
Rodolf kynsi isoa päätänsä ja näytti harkitsevan asiaa; vihdoin hän sanoi: "Te, herra päällikköni, sen itse parhaiten pystytte päättämään, kun sanon teille että kaksikymmentätuhatta roomalaista vähintään on hänen voimansa, niin siellä ohimennen kuulin; ja tänä ehtoona hän on aikeissa laskea kruunu päähänsä ja panna keisari viralta".
"Ha, ha!" nauroi Montreal, "onko hän seinähullu? Sitten hän ei tarvitse meidän apuamme hirteen mennessään. Odottakaamme päätöstä, ystäväni. Nykyään eivät ylimykset eikä kansa halua täyttää raha-arkkujamme. Lähtekäämme poikki maitten Terracinaan. Kiitos pyhimysten", ja Montreal (joka ei ollut omituista uskonnollista hartautta paitsi, — hän todella piti tuota avua ritarillisuuteen kuuluvana) teki hurskaasti ristinmerkin, "vapaat veikot eivät koskaan ole kauvoja kortteeritta!"
"Eläköön P. Johanneksen ritari!" huusivat palkkasoturit.
"Eläköön ihana Provence ja rohkea Saksa!" lisäsi ritari, heiluttaen kättään; ja iskien kannuksensa jo väsyneen ratsunsa kupeisin, sekä alottaen lempilaulunsa:
Ratsunsa, miekkansa,
Neitonsa verraton j.n.e.