Ritari synkistyi, niinkuin ainakin kun hän vaipui mietteisiinsä, eikä
Adeline rohjennut enempää puhua, vaan vetäytyi majan sisimpään osaan.
Sillävälin aseenkantaja saapui joukon luokse, joka jo oli ehtinyt solatien puoliväliin. Komea ja uljas seurue tuo olikin. Soturien täydelliset varustukset näyttivät puhuvan sotaisia tarkotuksia, mutta toiselta puolen aseettomien palvelijain ja uhkeasti puettujen paaschien joukko ilmaisi vastakohdan, ja kaksi lipunkantajien edessä kulkevaa, loistavaa kuuluttajaa julisti heidän aikeensa rauhallisiksi ja heidän tiensä pyhitetyksi. Ensi silmäyksessä tunnettiin joukon johtaja. Yllään kultaisilla arabeskeillä loistavasti silattu, teräksinen rintalevy, jonka päällä liehui helmillä päärmätty, tummanviheriäinen samettiviitta, pitkien, tummien kiharain yläpuolella huiskuva musta kameelikurjen sulka kiinnitettynä korkeaan makedonialaiseen lakkiin, jollaista nykyään luullakseni P. Konstantinuksen ritarikunnan suurmestari käyttää, joukon etupäässä ratsasti nuori ritari, joka erosi tovereistaan osaksi miellyttävän olemuksensa osaksi loistavan asunsa puolesta.
Aseenkantaja lähestyi kunnioittaen, ja hypättyään ratsunsa seljästä sanoi hänelle sanottavansa.
Nuori ritari hymyili vastatessaan, "Vie takasin herra Walter de Montrealille Adrian Colonnan, parooni di Castellon tervehdys, ja sano että matkani juhlallinen tarkotus tuskin myöntää minulle tilaisuutta kohdata niin kuuluisan ritarin peljättyä peistä, ja siitä olen sitä enemmän pahoillani, kuin en kenellekään muulle tahtoisi luovuttaa oman naiseni kauneuden palmua. Minun on jääminen suotuisamman tilaisuuden toivoon. Mutta olen mielelläni jonkun hetken viivähtävä niin kohteliaan isännän vieraana."
Aseenkantaja kumarsi syvään. "Herrani on suuresti pahastuva", sanoi hän epäröiden, "kadottaessaan niin jalon vastustajan. Mutta minun lähettilästoimeni koskee koko tätä ritarillista ja uljasta joukkoa, ja jos herra Adrian di Castello pitää nykyisen matkansa tarkotuksen häntä estävänä tuosta peitsen taitannasta, niin varmaan hänen tovereistaan joku hänen sijaisenaan ryhtyy herraani vastaan."
Vilkkaasti vastasi eräs nuori, Adrianin rinnalla ratsastava ylimys, Riccardo Annibaldi, joka myöhemmin teki suurta hyötyä tribuunille ja Roomalle, ja jonka urhoollisuus sittemmin saattoi ennenaikaiseen kuolemaan.
"Herra Adrianin luvalla", huudahti hän, "olen taittava peistä —"
"Vaiti, Annibaldi", keskeytti Adrian. "Ja te, herra aseenkantaja, tietäkää että Adrian di Castello ei suvaitse sijaisia aseseikoissa. Ilmoittakaa P. Johanneksen ritarille että me suostumme hänen vieraanvaraisuuden tarjoukseensa, ja että, jos hänellä vielä, hiukan keskusteltuamme vakavammista asioista, on halua tuollaisiin huvituksiin, minä olen unhottava olevani Neapeliin matkalla oleva lähettiläs, ja vaan muistava olevani keisarin ritari. Siinä vastaukseni."
Aseenkantaja kursastellen lausui jäähyväiset, nousi ratsunsa selkään ja laski täyttä laukkaa herransa luo.
"Anna minulle anteeksi, rakas Annibaldi", sanoi Adrian, "että tulin urheutesi tielle, ja usko minua, etten koskaan ole enemmän halunnut kenenkään kanssa päästä peitsisille kuin tuon suurisuisen ranskalaisen. Mutta muista, että vaikka meihin nähden, jotka olemme oppineet elämään ritarisuuden lakien mukaan, Walter de Montreal on tuo kuuluisa Provencen ritari, niin mitä Rooman tribuuniin tulee, jonka tärkeässä lähettilästoimessa nyt olemme, hän on vaan Vapaan Komppanian voitonhimoinen päällikkö. Pahasti tahraisimme hänen silmissään oman arvomme, jos niin kevytmielisesti ja tarpeettomasti ryhtyisimme kilpailemaan miehen kanssa, joka on elinkeinoltaan rosvo."