Hän tarttui intohimoisesti Violan käteen polvistuessaan ja katsoi ylös neidon kasvoihin kirkkailla pyytävillä silmillä.
"Paeta sinun kanssasi!" sanoi Viola tuskin korviaan uskoen.
"Minun kanssani. Nimi, maine, arvo — kaikki joutuu uhriksi, jollet lähde."
"Siis — siis", sanoi kaino tyttö sopertaen ja kääntäen päänsä syrjään, "siis en olekaan sinulle yhdentekevä? Sinä et antaisi minua toiselle?"
Zanoni vaikeni, mutta hänen rintansa nousi, hänen poskensa paloivat, hänen silmistään syöksyi tumma intohimon tuli.
"Puhu!" huudahti Viola mustasukkaisesti epäillen hänen vaitioloaan.
"Minulle yhdentekevä! Ei, mutta en uskalla sanoa, että rakastaisin sinua."
"Mitä silloin minun kohtalostani?" sanoi Viola kalveten ja väistyen taaksepäin, "lähde pois, minä en pelkää vaaraa. Elämäni ja kunniani on omissa käsissäni."
"Älä ole niin mieletön", sanoi Zanoni. "Kuule, kuinka hevoseni hirnuu! — se on merkki, joka varottaa. Vaara on lähellä. Kiiruhda tai me olemme hukassa."
"Mitä sinä minusta välität?" sanoi tyttö katkerasti. "Sinä olet lukenut sydämeni ajatukset, sinä tiedät, että olet kohtaloni herra. Mutta minäkö antaisin kylmän velvollisuuden sitoa itseäni, minäkö kerjäisin välinpitämättömyydeltä suosiota, minäkö heittäytyisin sen jalkoihin, joka ei minua rakasta? Se todellakin olisi minun sukupuoleni kurjin synti. Oi, Zanoni, anna minun ennemmin kuolla!"