"'Ja kuinka?' kysyin minä.
"'Hänellä on tällä hetkellä talossaan Napolin hurmaavin laulajatar — kuuluisa Viola Pisani. Hän ei ole täällä omalla suostumuksellaan; hänet tuotiin tänne väkisin, mutta prinssi kyllä tulee uskottelemaan, että Viola häntä jumaloi. Vaatikaamme, että hän tuopi näytteille tämän salaisen aarteensa, ja kun hän tulee, niin te, ruhtinas de R——-, epäilemättä tulette hienolla kielellänne ja kohteliaisuudellanne viehättämään tuota neitiä ja herättämään isäntämme mustasukkaisuuden ja pelon. Se olisi mainio kosto hänen ylimieliselle turhamaisuudelleen.'
"Tämä ehdotus miellytti minua. Minä riensin prinssin luo. Sillä hetkellä oli soittokunta juuri alkanut soittonsa. Minä kädenliikkeellä keskeytin soiton ja puhuttelin prinssiä, joka seisoi iloisen ryhmän keskellä; minä valitin hänen huonoa vieraanvaraisuuttaan, kun hän meille tarjosi noin vähäarvoista taidetta, vaikka hän omaksi nautinnokseen oli varannut Napolin parhaimman laulajan ja kitaransoittajan. Minä vaadin puoleksi naurusuin, puoleksi vakavasti, että hän toisi esille Pisanin. Muut vastasivat pyyntööni hyväksyvillä huudoilla. Me tukahutimme isäntämme vastaukset kirkunaan, emmekä tahtoneet kuullakaan kiellosta. 'Herrat', sanoi prinssi, kun hän viimein sai äänensä kuuluviin, 'minä en voisi taivuttaa signoraa esiintymään tällaisen seuran edessä, joka on näin hillitön kaikesta ylhäisyydestään huolimatta. Teillä on tarpeeksi ritarillisuutta, ettette häneen käytä pakkoa, vaikka ruhtinas de R—— siihen määrään unohtaa arvonsa, että hän sellaista minulle ehdottaa.'
"Minua loukkasi tämä pisto, vaikka sen hyvin ansaitsinkin. 'Prinssi', sanoin minä, 'minulla on edessäni niin loistava esimerkki epähienosta pakotuksesta, etten tarvitse häikäillä kulkemasta samaa tietä, jota itse olette suvainneet edellä astua. Koko Napoli tietää, että Pisani halveksii sekä teidän kultaanne että lempeänne — että ainoastaan väkivalta olisi voinut saada hänet teidän kattonne alle — ja että te kieltäydytte häntä näyttämästä, sentähden että pelkäätte hänen valittavan kohtaloaan. Ja niin paljon te tunnette sitä kansamme ritarillisuutta, johon ivallisesti viittasitte, että kyllä tiedätte Ranskan ylimysten olevan yhtä valmiita kauneutta puolustamaan vääryyttä vastaan, kuin sitä ihailemaan.'
"'Hyvin puhuttu', sanoi Zanoni painavasti. 'Prinssi ei uskalla tuoda esille saalistaan.'
"Prinssi jäi muutamaksi hetkeksi sanattomaksi, ikäänkuin pahastuneena. Viimein hän puhkesi mitä herjaavimpiin sanoihin signor Zanonia ja minua vastan. Zanoni ei vastannut, mutta minä olin kuumaverisempi. Vieraita näytti huvittavan meidän kiistamme. Ei kukaan yrittänyt sopua rakentaa, paitsi Mascari, jonka me työnsimme syrjään viitsimättä kuunnella. Muutamat vieraista pitivät yhtä puolta, toiset toista. Tulos on helposti arvattu. Huudettiin miekkoja ja tuotiin niitä. Minulle tarjottiin joukosta kahta ja olin juuri valitsemaisillani toisen, kun Zanoni pani käteeni toisen, joka kannasta päättäen oli hyvin vanhaa tekoa. Samalla hetkellä hän katsoen prinssiin sanoi hymyillen: 'Herttua ottaa esi-isänne miekan. Prinssi, te olette liian miehuullinen ollaksenne taikauskoinen, ja olettehan jo unohtaneetkin meidän välipuheemme!' Minusta näytti siltä kuin isäntämme olisi hätkähtänyt ja kalvennut kuullessaan nämä sanat. Kuitenkin hän Zanonin hymyyn vastasi uhkamielisellä katseella. Seuraavassa hetkessä oli kahakka täydessä käynnissä. Kuusi tai kahdeksan miestä tappeli yhdessä mylläkässä, mutta prinssi ja minä etsimme vaan toisiamme. Melu ympärillämme, vieraiden hämminki, soittajien huudot, omien miekkojemme kalske oli kaikki omiansa vain yllyttämään onnetonta raivoamme. Me pelkäsimme, että läsnäolevat meidät keskeyttäisivät ja taistelimme niinkuin hullut, miekkailusääntöjä muistamattakaan. Minä hyökkäsin ja torjuilin konemaisesti, sokeasti ja hurjasti, ikäänkuin sisääni olisi mennyt piru, kunnes näin prinssin pitkällään jalkojeni juuressa veressään kylpien, ja Zanonin kumartuvan hänen ylitseen ja kuiskaavan jotakin hänen korvaansa. Se näkö jäähdytti meidän veremme. Kahakka loppui, me kokoonnuimme häpeissämme, katuvina ja kauhistuneina onnen hylkäämän isäntämme ympärille — mutta se oli liian myöhäistä — hänen silmänsä jo pelottavasti pyörivät päässään. Minä olen nähnyt monta miestä kuolevan, mutta ei koskaan ole kenenkään kasvoilla ollut sellaista kammoa. Viimein oli kaikki ohi! Zanoni nousi ruumiin ääreltä ja, ottaen ihan levollisesti minua kädestä, sanoi hän: 'Te todistatte herrat, että prinssi itse saattoi tämän kohtalon itselleen. Tämän loistavan suvun viimeinen jälkeläinen on miekkailussa kaatunut.'
"Minä en nähnyt Zanonia sen koommin. Minä kiiruhdin Ranskan lähetystöön kertomaan tapauksesta ja odottamaan asian päätöstä. Olen kiitollinen Napolin hallitukselle ja onnettoman ylimyksen perilliselle siitä, että tuota ikävää tapausta tulkittiin lempeästi ja jalomielisesti ja samalla oikeudenmukaisesti. Sen muisto tulee kuitenkin koskemaan minuun viimeiseen hetkeeni asti."
(Allekirjotus:) Louis Victor, R:n herttua.
Ylläoleva kirjelmä antaa lukijalle tarkimman ja yksityiskohtaisimman selonteon tästä tapauksesta, joka aikoinaan synnytti niin tavatonta huomiota Napolissa.
Glyndon ei ottanut osaa miekanmittelyyn eikä muutenkaan ollut hurjastelussa mukana. Tähän kumpaankin seikkaan oli ehkä syynä Zanonin kehottavat kuiskaukset. Kun Zanoni nousi ruumiin luota ja vetäytyi pois sekavasta joukosta, huomasi Glyndon, että hän ohikulkiessaan kosketti Mascaria olkapäähän ja sanoi jotakin, jota englantilainen ei kuullut. Glyndon seurasi Zanonia juhlahuoneeseen, jossa vallitsi lähestyvän yön synkkä hämäryys, paitsi missä kuun hohde sattui marmorilattialle.