"Olkoon sen takana mitä hyvänsä,
Minä sen kohotan."
Saiksen hunnutettu kuva.
I LUKU.
"Uhrina minä alttarille käyn."
_Metast. At. II, 6.
Oli kulunut kuukauden verran Zanonin lähdettyä ja Glyndonin tavattua Mejnourin, kun kaksi englantilaista käsikoukussa asteli Napolin valtakatua.
"Mutta sen minä sanon", puhui toinen kiihkeästi, "että jos sinulla on hitunenkin järkeä jälellä, niin seuraat sinä minua Englantiin. Tämä Mejnour on petkuttaja, ja vielä vaarallisempi kuin Zanoni, koska hän on enemmän tosissaan. Mitä hänen lupauksensa viimeisiltään ovat? Itsehän tunnustat, ettei mikään voi olla hämärämpää. Sanot, että hän on lähtenyt Napolista, — että hän on valinnut olinpaikan, joka paremmin kuin ihmisten meluavat markkinat sopii niihin tutkimuksiin, joihin hän aikoo sinut vihkiä. Hänen asuntonsa on Italian hurjimpien rosvojen pesäpaikassa — seudussa, mihin ei ulotu oikeudenkaan käsi. Mainio erakon maja tosiaankin! Minä vapisen sinun puolestasi. Jospa tämä outo mies — josta ei tiedetä mitään — onkin liitossa rosvojen kanssa ja nämä vaan väijyvät sinua päästäkseen käsiksi rikkauksiisi — ehkä elämääsi? Saat kiittää onneasi, jos pääset sieltä puolen omaisuutesi hukalla. Sinä hymyilet halveksuvasti! Hyvä, jätä terve järki pois laskuistasi ja katso asiata omalta kannaltasi. Sinun pitää mennä koetukseen, jota ei itse Mejnourkaan kuvaile varsin viehättäväksi. Se saattaa onnistua tai olla onnistumatta; jälkimäisessä tapauksessa uhkaa sinua mitä synkimmät kauhut; edellisessä tapauksessa et ole päässyt sen pitemmälle kuin tuo tylsä ja iloton mystikko, jota pidät mestarina. Pois tuhmuus! nauti nuoruudesta, niin kauan kuin se kestää. Palaa minun kerallani Englantiin, unohda nämä unelmat. Aiota parempaa uraa kulkemaan, tee parempia tuttavuuksia, kuin mitkä sinua Italian niemellä houkuttelevat. Pidä huolta tavarastasi, hanki rikkautta ja tulet onnelliseksi ja kaikkein arvoa nauttivaksi kansalaiseksi. Tämä on terveen ystävyyden neuvo, mutta se mitä minä lupaan sinulle, on vilpittömämpää kuin mitä Mejnour lupaa."
"Mervale", sanoi Glyndon jyrkästi, "minä en voisi, jos tahtoisinkin, noudattaa sinun kehotustasi. Suurempi voima ajaa minua eteenpäin, minä en voi vastustaa sen vaikutusta. Minä tulen viimeiseen asti seuraamaan sitä outoa tietä, jolle olen astunut. Älä ajattele minua enempää. Seuraa itse sitä neuvoa, jonka annoit minulle, ja ole onnellinen."
"Tämä on mieletöntä", sanoi Mervale, "terveytesi on piloilla; sinä olet muuttunut niin, että minä tuskin saatoin sinua tuntea. Tule! minulla on jo passissani mainittuna sinun nimesi, kohta minä lähden ja sinä, joka vielä olet tuskin muuta kuin poika, jäät ilman ystävää oman haaveesi pauloihin ja tämän häikäilemättömän veijarin vehkeiden uhriksi."
"Riittää jo", sanoi Glyndon kylmästi, "sinun neuvosi menettävät arvonsa, kun annat ennakkoluulojesi niin selvästi tulla näkyviin. Minulla on jo tarpeeksi todistuksia tämän miehen voimista — jos hän onkaan mies miesten vertainen, jota toisinaan epäilen — ja tulkoon elämä, tulkoon kuolema, minä en väisty siltä polulta, joka lumoavasti houkuttelee. Hyvästi Mervale, ja jollemme enää tapaa toisiamme, jos sinä vanhassa iloisessa kotimaassamme saat kuulla, että Clarence Glyndon nukkuu viimeistä untaan Napolin rannikoilla tai kaukaisessa vuoristossa, niin sano nuoruutemme ystäville: 'Hän kuoli arvokkaasti, niinkuin tuhannet tiedon-marttyyrit ennen häntä ovat kuolleet, ikuisen totuuden etsimisessä.'"