Mejnour istuutui oppilaansa viereen ja puhutteli häntä:

"Ihminen on sitä ylpeämpi mitä suurempi on hänen tietämättömyytensä. Ihmisen luonnollinen taipumus tähtää itserakkauteen. Tietonsa lapsuudessa luulee hän, että koko luomakunta on häntä varten. Monien aikojen kuluessa hän niissä lukemattomissa maailmoissa, jotka avaruudessa loistelevat, niinkuin kuplat rannattomalla valtamerellä, näki ainoastaan pieniä valkeita kynttilöitä kodin tarpeeksi, jotka armollinen kaitselmus oli nähnyt hyväksi sytyttää — ei mitään muuta tarkotusta varten kuin valaistakseen yön pimeyttä ihmislapsille. Tähtitiede on oikaissut tämän ihmisharhan: nyt täytyy jokaisen vastoin tahtoaankin tunnustaa, että tähdet ovat maailmoita, suurempia ja loistavampia kuin meidän — että maa, jossa me matelemme, on aivan mitätön pilkku luomakunnan suurella kartalla. Mutta pienessä niinkuin suuressa tuhlaa Jumala yhtäläisesti elämänsä lahjoja. Matkustaja katselee puuta ja kuvittelee, että sen oksat ovat muodostuneet sitä varten, että hänellä olisi varjoa kesän helteessä ja lämpöä talvikylmällä. Mutta jokaiseen lehteen tuolla oksalla on Luoja tehnyt pienen maailman — siinä vilisee lukemattomia eläviä olentoja. Jokainen vedenpisara tuossa purossa on väkirikkaampi maailma kuin joku ihmisten valtakunta. Kaikkialla siis tässä äärettömässä luomisjärjestelmässä tuopi tiede päivänvaloon uusia elämänmuotoja. Elämä on kaikkiläpäisevä, ja sekin olio, joka näyttää kuolevan ja mätänevän, elättää uutta elämää ja muuttuu uusiksi muodoiksi. Päättäen siis selvästä yhtäläisyydestä — jos kerran ei löydy yhtään lehteä eikä vesipisaraa, joka ei olisi hengittävä ja asuttu maailma, niinkuin tuo kaukainen tähti — niin, jos ihminen itse on kokonainen maailma muille olennoille, ja jos verisuonissa elää miljoonia olentoja samoin kuin ihmisen ruumis elää maapallon päällä, niin terve järki (jos sitä olisi teidän oppineillanne), riittäisi osottamaan, että ympäröivä äärettömyys, jota te kutsutte avaruudeksi — rajaton aistimiin tuntumaton, joka erottaa kuun ja tähdet maasta — on myöskin täynnä omaa elämäänsä. Eikö ole selvä mielettömyys luulla, että olemassaoloa vilisee joka lehti mutta kuitenkin sitä puuttuu avaruuden ääriltä? Suuren järjestyksen laki kieltää atominkin hukkumisen, se ei siedä yhtään paikkaa, jossa ei olisi syntymistä ja eloa. Onko se totta? No, voitko silloin tajuta, että avaruus, joka on itse Äärettömyys, olisi yksin tyhjyyttä, yksin olemattomuutta ja vähemmän soveltuisi kaikkiallisen elämän ainoaan tarkotukseen kuin koiran raato tahi mätänevä lehti tahi ihmisiä kantava taivaankappale? Mikroskooppi näyttää teille luonnon pikkueläimet, mutta ei ole vielä keksitty sellaista konetta, joka voisi erottaa rajattomassa ilmassa liitelevät korkeammat ja lahjakkaammat olennot. Ja kuitenkin näiden olentojen ja ihmisen välillä on salaperäinen side. Sentähden kertomuksista ja taruista, jotka eivät ole täysin tosia eivätkä täysin vääriä, on aika ajoittain herännyt usko näkyihin ja aaveisiin. Että se oli tavallisempi varhemmissa ja alkuperäisemmissä kansoissa kuin nyt, riippuu vaan siitä, että aistimet ennen olivat tarkempia. Ja niinkuin raakalainen voi nähdä tai 'vainuta' penikulmien päästä vihollisen, jota sivistynyt eläin ei havaitse karkeilla aistimillaan, niin myöskin väliaita hänen ja ilmamaailman olentojen välillä on harvempi ja läpinäkyvämpi. Kuunteletko?"

"Koko sielullani."

"Mutta ensin, voidakseen tunkeutua tämän aidan toiselle puolelle, täytyy sielun, jolla kuuntelet, olla hehkuvan innon terästämä ja kaikista maallisista himoista puhdistunut. Ilman syytä eivät suinkaan niin kutsutut maagikot kaikissa maissa ja kaikkina aikoina ole vaatineet puhtautta ja pidättyväisyyttä ja mietiskelyä inspiratsionin ja henkien kanssakäymisen ehtoina. Kun tällainen valmistus on käynyt edellä, tulee salainen tiede avuksi, näkö tulee hienommaksi, hermot tarkemmiksi, henki elävämmäksi ja herkemmäksi, ja itse elementti — ilma, avaruus — voidaan muutamilla korkeamman kemian salaisuuksilla saattaa aistimin käsiteltäväksi. Eikä tämä ole taikaa siinä mielessä kuin herkkäuskoiset luulevat. Niinkuin usein ennen olen sanonut, ei ole olemassa mitään sellaista magiaa, joka rikkoisi luonnon lakeja. On ainoastaan sellainen tiede, jolla luontoa voidaan hallita. Nytpä avaruudessa on miljoonia olentoja, jotka eivät ole suorastaan henkisiä, sillä niillä kaikilla on niinkuin paljain silmin näkymättömillä pikkueläimillä aineelliset muodot, vaikka niiden aine on niin hieno ja ilmamainen, että se on kuin sumuharso, joka hengen verhoo. Tällaisia ovat rosenkreutsiläisten suloiset sylfit ja gnoomit.[49] Kuitenkin tosiaan näiden luokat ja joukot eroovat toisistaan enemmän kuin kalmukki kreikkalaisesta — sekä ominaisuuksiltaan että voimiltaan. Vedenpisarassa näette, kuinka eläimet vaihtelevat ja kuinka suuret ja hirvittävät toiset näistä itikoista ovat toisten rinnalla. Samaten ilmapiirin asukkaat: muutamilla on erinomainen viisaus, muutamilla hirveä pahaluontoisuus, muutamat ovat ihmiselle vihamielisiä kuin paholaiset, toiset suopeita kuin taivaan ja maan väliset lähettiläät. Joka tahtoo tehdä tuttavuutta näiden erilaisten olentojen kanssa, on samalla kannalla kuin matkustaja, joka aikoo tunkeutua tuntemattomaan maahan. Hän on kummallisten vaarojen ja kauhujen alaisena. Jos sinä kerran pääset tällaiseen m kanssakäymiseen, niin minä en voi turvata sinua niiltä vaaroilta, jotka matkaasi uhkaavat. Minä en voi sinua ohjata teille, jotka olisivat vapaita hirvittävien vihollisten käynneiltä. Sinun täytyy yksin ja omin voimin astua niitä vastaan ja panna kaikkesi alttiiksi.

"Mutta jos olet niin elämään kiintynyt, että vaan tahtoisit elää edelleen seuraten mitä päämäärää tahansa ja uudistaa hermojesi ja suoniesi voimaa alkemistin elonnesteellä, miksi silloin etsit näitä vaaroja taivaan ja maan välisten olentojen puolelta? Huomaa, että juuri sama neste, joka ruumiiseesi valaa loistavamman elämän, se myöskin terottaa aistimia, niin että nuo ilmahenget tulevat kuuluviksi ja kouriintuntuviksi. Jollet silloin ole pitkän harjotuksen kautta varustettu katsomaan näitä aaveita silmiin ja voittamaan niiden epäsuopeuden, niin tällaisen elämän saavuttaminen on kaikkein kauhein tuomio, minkä ihminen voi saattaa itselleen. Senpätähden vaikka neste on valmistettu mitä yksinkertaisimmista kasveista, niin ruumis ei ole valmis sitä nauttimaan, ennenkuin se on kestänyt kovimmat koulutukset. Niin — monet ovat joutuneet sanomattomaan kauhuun nähdessään, mitä olentoja heidän kimppuunsa hyökkää ensimäisellä siemauksella ja ovat silloin huomanneet, että juoma ei ole yhtä voimakas auttamaan kuin luonnon kauhut ovat voimakkaita hävittämään. Valmistumattomalle neste siis on kuolettavinta myrkkyä. Kynnyksen vartijoiden joukossa on yksi, joka on koko joukkoa kauheampi vihassa ja pahuudessa — yksi, jonka silmät ovat saattaneet uljaimmankin hervottomaksi ja jonka voima hengen yli kasvaa, mitä suurempi on hänen pelkonsa. Kestääkö rohkeutesi?"

"Kestää, sinun sanasi vain yllyttävät sitä."

"Seuraa minua siis ja alistu alkuharjotuksiin."

Näin sanoen Mejnour vei hänet sisähuoneisiin ja alkoi hänelle selittää muutamia kemiallisia toimituksia, jotka itsessään kyllä olivat yksinkertaisia, vaikka Glyndon pian huomasi niiden aikaansaavan mitä merkillisimpiä tuloksia.

"Muinaisina aikoina", sanoi Mejnour hymyillen, "meidän veljeskuntamme usein oli pakotettu turvautumaan salamenoihin suojellakseen todellisuuksia, ja koska he olivat taitavia mekaanikkoja ja kokeneita kemistejä, saivat ne taikurien nimen. Huomaa, kuinka helposti rakennettu oli se leijonanhaamu, joka seurasi kuuluisaa Leonardo da Vinciä!"[50]

Ja iloisesti hämmästyen Glyndon näki, millä yksinkertaisilla keinoilla mielikuvituksen hulluimmat harhat voitiin aikaansaada. Lumotut maisemat, joilla Albertus Magnus hämmästytti Hollannin kreiviä, niin, vieläpä nuo kauheammat aaveet ja kummitukset, joilla Heraklean henkiennostajat herättivät Plataian voittajan[51] omantunnon — kaikki nämä näytti Mejnour oppilaalleen, niinkuin huvitellaan lapsia jouluaattona taikalyhtykuvilla.