"Mutta miksikä sitten kerran sinusta näyttivät niin houkuttelevilta ne näyt, jotka eivät olleet näinkään kauniit? Miksikä ne silloin herättivät mielikuvitustasi ja täyttivät sydämesi? Kerran sinä kaipasit haaveitten maahan ja nyt näytät olevan tyytyväinen tähän tavalliseen elämään!"
"Enkö minä ole jo ennen selittänyt sitä sinulle? Onko tämä mikään tavallinen elämä, kun saan lempiä ja elää yhdessä lemmittyni kanssa? Minä olen saavuttanut oikean ihannemaani! Älä puhu minulle muusta maasta."
Ja yö yllätti heidät merenrannalla, ja Zanoni kumartuessaan noitten armaitten kasvojen yli unohti, että Sopusointuisessa Äärettömyydessä, joka ympärillä levittäytyi, löytyi muitakin maailmoita kuin yksi ihmissydän!
IX LUKU,
"Sielussa löytyy sellainen prinsiippi, joka on kaikkea luontoa korkeampi ja jonka kautta me kykenemme nousemaan koko maan järjestelmän yli. Kun sielu ylentyy itseään korkeampiin luontoihin, silloin se kokonaan erottautuu alemmista luonnoista, vaihtaa tämän elämänsä toiseen, ja hyljäten sen olosuhteitten järjestyksen, johon se oli liittynyt, yhtyy korkeampiin elämislakiin."
Jamblikus.
"Adon-Ai! Adon-Ai! — astu esiin, astu esiin!"
Ja yksinäisessä luolassa, josta muinoin oli julistettu pakanallisen jumalan oraakkelilauseita, esiintyi eriskummaisten kallioitten varjoista loistava korkea patsas, joka värähteli ja hohti taivaankaaren väreissä. Se muistutti loistavaa mutta sumuista vesipatsasta, jonka kaukainen suihkukaivo lähettää ilmaan tähtikirkkaana yönä. Se valaisi vuotokiviä, vuorenseiniä, luolan kattoa ja loi kalpean epävakaisen hohteen Zanonin kasvoille.
"Ikuisen Valon Poika", sanoi henkienherättäjä, "sinä, jonka tuntemista minä etsiskelin aste asteelta, rodusta rotuun ja viimein saavutin Kaldean laajoilla tasangoilla — sinä, jolta minä niin runsaasti olen saanut sanoin selittämätöntä tietoa, jota ei itse ikuisuuskaan voi tyhjiin kuivattaa — sinä, joka minun itseni kaltaisena, niin paljon kuin meidän erilaiset olemuksemme sallivat, olet ollut vuosisatojen aikana tuttavani ja ystäväni — vastaa minulle ja neuvo!"
Sumupatsaasta astui esiin kuvaamattoman ihana olento. Kasvoilta se oli nuorukainen parhaimmalla iällään, mutta juhlallinen, ikäänkuin ikuisuuden ja viisauden rauhan tunnosta; valo, niinkuin tähtiensäteet, virtasi sen läpikuultavissa suonissa, valoa olivat sen jalat ja valoa säkenöivät hiusten aallot. Käsivarret ristissä rinnalla se seisoi muutaman jalan päässä Zanonista ja sen matala ääni puhui lempeästi: "Minun neuvoni olivat kerran ennen sinulle suloiset, ja kerran yön toisensa jälkeen sinun sielusi seurasi minun siipiäni kautta Avaruuden häiriytymättömien loistojen. Nyt sinä olet taas sitonut itsesi maahan lujemmilla ketjuilla, ja vetovoima multaan on vahvempi kuin ne myötätunnon voimat, jotka kerran lumouksellasi vetivät luoksesi Ilman ja Tähtien asukkaita.[54] Kun sielusi vihdoinkin tahtoi kuunnella minua, niin aistimet jo häiritsivät älyäsi ja himmentivät näköäsi. Vielä kerran minä nyt tulen luoksesi, mutta sinun voimasi kutsua minut luoksesi alkaa sekin hengeltäsi hävitä, niinkuin päivänsäde häviää aallolta, kun tuulet ajavat pilven meren ja taivaan välille."