"Vai niin, niinkö pian kyllästyit viisasten kiveen? Tiedätkö, Sara, kun minä viimeksi erosin Glyndonista, aikoi hän ruveta joksikin alkemistiksi tai maagikoksi."
"Sinä lasket leikkiä tänään, mieheni."
"Kunniani kautta se on totta. Olenhan siitä jo ennen kertonut."
Glyndon nousi äkkiä.
"Miksi palautat noita hupsuuden ja yltiöpäisyyden muistoja? Enkö ole sanonut, että olen palannut synnyinmaahani seuraamaan vertaisteni kunniallisia toimia. Niin kyllä! mikä on niin terveellistä, niin jaloa, niin luonteemme mukaista kuin se mitä te kutsutte käytännölliseksi elämäksi? Jos on meillä lahjoja, mitä niistä on hyötyä, jollemme koeta niitä edullisesti kaupata? Ostakaamme tietoja niinkuin muutakin tavaraa, ostakaamme niin halvalla kuin suinkin, myykäämme niin kalliisti kuin suinkin. Ettekö ole vielä lopettaneet syöntiänne?"
Ystävät lähtivät kadulle kävelemään ja Mervale kauhistui sitä ivaa, jolla Glyndon ylisteli hänen arvokasta asemaansa, harrastuksiansa, onnellista naimistaan ja kahdeksaa taulua kauneissa puitteissaan. Ennen oli järkevällä Mervalella ollut vaikutusvaltaa ystäväänsä; hän oli silloin käyttänyt ivaa, ja Glyndon oli saanut hävetä omituisuuksiaan. Nyt oli asema muuttunut. Glyndonin puhetavassa oli hurjaa vakavuutta, mikä jääti ja vaiensi hänen ystävänsä levollisen jokapäiväisyyden. Glyndon näytti ilkeästi iloitsevan, kun hän itselleen vakuutteli, että maailman järkevä elämä oli halveksittava ja alhainen.
"Ah!" hän huudahti, "kuinka oikein puhuit, kun neuvoit minua tekemään arvokkaan naimiskaupan, elämään siivosti, maailmaa ja eukkoani peläten, ja hankkimaan köyhien kateuden ja rikasten suosion. Sinä olet noudattanut omia saarnojasi. Onnellinen on elämäsi! Kauppiaan tiski ja ripitykset kotona! Ha, ha! Yritämmekö vielä toisen yön?"
Mervale kiusattuna käänsi keskustelun Glyndonin asioihin. Hän hämmästyi siitä maailman tuntemisesta, jonka taiteilija niin äkkiä näytti saavuttaneen, hämmästyi vielä enemmän siitä terävyydestä ja tarmosta, jolla hän puhui kauppamarkkinoiden parhaimmista keinotteluista. Niin, Glyndon oli sittenkin kai tosissaan, hän halusi päästä rikkaaksi ja kunnioitetuksi, ja saada rahoistaan ainakin 10 prosenttia korkoa.
Kulutettuaan muutamia päiviä kauppiaan seurassa, jolla ajalla hän onnistui kääntämään kaikki talossa ylösalasin — muuttamaan yön päiväksi, sopusoinnun epäsoinnuksi, saattamaan rouva Mervalen miltei pois suunniltaan ja hänen miehensä vakuutetuksi siitä, että akkavalta talossa hallitsi — niin nuori mies lähti pois yhtä äkkiä kuin hän oli saapunutkin. Hän vuokrasi itselleen oman talon, hän etsi vaikutusvaltaisten henkilöiden tuttavuutta, innostui kauppamarkkinoihin, näytti kokonaan muuttuneen liikemieheksi. Hänen suunnitelmansa olivat rohkeat ja suurenmoiset, hänen laskunsa nopeat ja paikalleen sattuvat. Hän hämmästytti Mervalea tarkkuudellaan ja häikäisi häntä menestyksellään. Mervale alkoi häntä kadehtia, ja tuntea tyytymättömyyttä ajatellessaan omaa säännöllistä ja hidasta nousuaan. Kun Glyndon osti ja myi osakkeita, vieri hänelle rahaa vallan virtanaan; mitä hän tuskin vuosikausissa olisi saanut kokoon taiteellaan, sai hän muutamissa kuukausissa keinottelulla ja onnellisilla yrityksillä. Äkkiä kuitenkin hänen ponnistuksensa lamautuivat, uudet kunnianhimon pyyteet vetivät häntä puoleensa. Jos hän kuuli rumpua kadulla lyötävän, niin kellä oli hänen mielestään suurempi kunnia kuin sotilaalla? Jos uusi runoteos ilmestyi, niin kellä oli sellainen maine kuin runoilijalla? Hän alotti sepittämään kirjoja, jotka lupasivat suurta, mutta kyllästyneenä hän ne pian heitti käsistään. Yhtäkkiä hän jätti sen hienon ja sovinnaisen seurapiirin, jossa oli suosiota etsinyt, yhtyi nuoriin elostelijoihin ja antautui suurkaupungin nurjimpiin hullutuksiin, sillä siellä kulta on sekä työn että huvitusten herra. Kaikessa hänellä oli mukanaan voimaa ja sieluntulta. Kaikissa seuroissa hän pyrki ensimäiseksi, tahtoi kaikessa loistaa. Mutta mitä halua hän mahtoikin tyydyttää, niin sen taka-iskuna seurasi aina kauhistuttava epätoivo. Toisin ajoin hän vaipui syviin ja synkkiin mietteisiin. Hänellä oli sellainen kuume, kuin jos hän olisi tahtonut päästä muistoja pakoon — ja hänen leponsa oli taas sellaista, kuin jos samat muistot olisivat hänet yllättäneet ja ottaneet saaliikseen. Mervale ei enää häntä usein tavannut, he karttoivat toinen toistaan. Glyndonilla ei ollut ketään uskottua eikä ystävää.