SEITSEMÄS KIRJA.
Hirmuvalta.
"Majesteettisuus sen hurjissa kasvoissa kauhua lisää ja mahtavuutta. Punaisina hehkuvat silmät ja myrkyn saastuttamana niinkuin turmioenteinen pyrstötähti se tuijottaa ympärilleen. Sen poskia peittää musta parta ja paksuna ja karkeana se valuu karvaiselle rinnalle. Ja sen kita ammottaa syvänä ja verestä mustana".
Gerus. Liberata Cant. IV, 7.
I LUKU.
"Mikä minä olen, että minua syytetään? Vapauden orja, vallankumouksen elävä marttyyri."
Discours de Robespierre, 8:s Thermidor.
Se vyöryy — helvetinvirta, jonka ensimäistä puhkeemista tervehdittiin tiehyeenä Elysiumin paratiisiin. Kuinka kukoistavia toiveita heräsi kaunosieluissa, jotka nauttivat ruusuisen aamuruskon jalokivin säkenöivää kastetta, kun Vapaus nousi tummasta valtamerestä ikälopun Orjuuden sylistä — niinkuin Aurora Titonin vuoteelta! Toiveet! — te olette nyt hedelmään kypsyneet ja se hedelmä on tuhkaa ja verta! Kaunis Roland, kaunopuheinen Vergniaud, näkyjä näkevä Condorcet, jalosydäminen Malesherbes! — nerot, filosofit, valtiomiehet, isänmaanystävät — te uneksijat, katsokaa sitä tuhatvuotista valtakuntaa, jonka puolesta taistelitte ja työtä teitte!
Minä herätän haamut! Saturnus on syönyt poikansa[70] ja elää yksin —
Moolok on hänen oikea nimensä.
Nyt on hirmuvalta hallitsemassa ja Robespierre on kuningas. Taistelu käärmeen ja leijonan välillä on päättynyt: käärme on syönyt leijonan ja sen vatsa on pullistunut; Danton on kaatunut ja Camille Desmoulins. Danton on sanonut ennen kuolemaansa: "Pelkuri Robespierre — minä yksin voisin hänet pelastaa." Dantonin kuolemasta saakka näytti todella tapetun jättiläisen veri himmentävän "Maksimilien lahjomattoman" järjen, niinkuin se viimein heräävän kansalliskokouksen melussa tukahutti hänen äänensä.[71] Jos tuon viimeisen uhrin jälkeen, joka ehkä oli hänen turvallisuudelleen välttämätön, Robespierre olisi julistanut Hirmuvallan loppuneeksi ja toiminut sen sääliväisyyden mukaan, jota Danton oli alkanut saarnata, niin hän olisi voinut elää ja kuolla hallitsijana. Mutta vankilat olivat edelleen tulvillaan — mestauskirves jatkoi työtään, eikä Robespierre käsittänyt, että hänen roskajoukkonsa oli jo kyllästynyt tappamiseen ja että suurin kiihotus, minkä johtaja saattoi sille antaa, olisi nyt ollut palaus pirusta ihmisiksi.