"Niin, kaikkea eläväistä kohtaan", toisti Robespierre hellämielisesti. "Hyvä Couthon — Couthon raukka! Ah, ihmisten pahuutta! kuinka väärin meitä arvostellaan. Kun meitä parjataan kumppaniemme tappajiksi! Voi, sepä oikein sydäntä pistelee! Olla kauhuksi maamme vihollisille on jaloa, mutta olla kauhuksi hyville, isänmaallisille, niille, joita rakastaa ja kunnioittaa — se on ihmiselle kauheinta kärsimystä, ainakin herkkätuntoiselle ja hyväluontoiselle".[74]
"Kuinka minä rakastan kuulla hänen puhuvan!" huudahti Couthon.
"Hm!" sanoi Payan hieman kärsimättömästi. "Mutta nyt asioihin!"
"Ah, asioihin!" sanoi Robespierre veristyneissä silmissään pahaenteinen katse.
"Aika on tullut", sanoi Payan, "että tasavallan turvallisuus vaatii sen voimien täydellistä keskittämistä. Nuo ulvojat Yhteishyvän Valiokunnassa voivat ainoastaan hävittää vaan ei rakentaa. He vihasivat sinua, Maximilien, siitä hetkestä asti, kun yritit anarkian sijalle panemaan valtiolaitokset. Kuinka he pilkkaavat sitä juhlaa, missä julistettiin, että Ranska tunnustaa Korkeimman Olennon: he eivät tahtoisi, että olisi mitään hallitsijaa, ei taivaassakaan! Sinun selvä ja tarmokas järkesi näki, että vanhan maailman mentyä haaksirikkoon oli välttämätöntä luoda uusi. Ensimäinen askel rakentamista kohti on hävittäjien tappaminen. Sillä välin kuin me neuvottelemme, toimivat vihollisemme. Parempi on tänä yönä jo hyökätä niiden asemiesten kimppuun, jotka heitä vartioivat, kuin astua niitä pataljoonia vastaan, joita he voivat huomiseksi nostattaa."
"Ei", sanoi Robespierre, jota pelotti Payanin päättäväisyys, "minulla on parempi ja turvallisempi tuuma. Nyt on kuudes päivä Thermidoria ja 10:ntenä koko kansalliskokous menee decadaire-juhlaan. Alhaiso silloin kokoontuu ja kanuunamiehet, Henriotin joukot, sotakoulun nuoret oppilaat sekottuvat kansan joukkoon. Helppo silloin on siepata kavaltajat, jotka me käskyläisillemme näytämme. Samana päivänä myöskin Fouquier ja Dumas ovat liikkeellä, ja riittävä luku epäiltyjä terveellisen kammon ylläpitämiseksi tulee kuolemaan. Kymmenes päivä tulee olemaan suuri toiminnan päivä. Payan, oletko valmistanut luettelon näistä rikollisista?"
"Tässä on", vastasi Payan lakoonisesti, ojentaen paperin.
Robespierre luki sen nopeasti. "Collot d'Herbois — hyvä! Barrère — niin, hänhän sanoi 'iskekäämme! kuolleet eivät enää palaa'. Vadier, villi leikinlaskija — hyvä — hyvä! Vadier 'vuoren' miehistä. Hän on kutsunut minua 'Mahometiksi.' Solvaaja, häpäisijä!"
"Mahomet tulee vuoren luo",[75] sanoi Couthon hopeisella äänellään, silittäen koiraansa.
"Mutta mitä tämä? Minä en näe Tallienin nimeä. Tallien! — minä vihaan sitä miestä, nimittäin —" sanoi Robespierre, oikaisten sanojaan sillä ulkokultaisuudella tai itsepetoksella, joka oli niin tavallista tämän korupuhujan neuvostossa, silloinkin kun he olivat yksikseen, "nimittäin hyve ja isänmaa vihaa häntä! Ei ole ketään koko kansalliskokouksessa, joka minussa herättäisi samaa kauhua kuin Tallien. Couthon, minä näen tuhannen Dantoneja siinä, missä Tallien istuu."