"Että jättäisin hänet oman tietämättömyytensä varaan — jättäisin hänet suojattomaksi — jättäisin hänet hurjuuden ja murhan saturnaalioihin? Ei, minä olen jo kerran tehnyt vääryyden häntä kohtaan. Mutta tulkoon mitä tahansa, minä en niin halpamaisesti jätä sitä, joka kaikessa erhetyksessään uskoi kohtalonsa minun lempeni turviin."
"Sinä jätit hänet Marseilleen."
"Totta kyllä, mutta jätin hänet turvaan enkä silloin luullut hänen rakkauttaan niin syväksi ja uskolliseksi. Annoin hänelle kultaa ja ajattelin, että hän ottaisi surunsa keveästi, mutta sen perästä me olemme yhdessä kokeneet vaaraa. Ja nytkö jättäisin hänet tähän vaaraan, johon hän ei olisi lainkaan joutunut ilman minua — ei se on mahdotonta! Minulle johtuu tuuma mieleen. Etkö sinä voisi sanoa, että sinulla on sisar tai sukulainen tai hyväntekijä, jonka tahdot pelastaa? Emmekö voi — kunnes olemme Ranskasta päässeet — antaa Filliden uskoa, että Viola on sinulle rakas, ja että minä ainoastaan sinun tähtesi sallin hänen tulla meidän kanssamme?"
"Ahaa, hyvin keksitty — todellakin!"
"Minä siis olen suostuvinani Filliden toivomuksiin, ja luovun aikomuksestani, jota hän niin vastustaa, enkä tahdo ottaa kolmatta mukaan hänen mustasukkaisuutensa tähden. Sinä taas rukoilet Fillideä pyytämään minulta, että minä auttaisin —."
"Erästä naista (hän tietää, ettei minulla ole sisarta), joka on minua auttanut hädässäni. Kyllä minä toimitan kaikki, älä pelkää. Vielä yksi sana — mitä on tullut tuosta Zanonista?"
"Älä puhu hänestä — minä en tiedä."
"Vieläkö hän tätä tyttöä rakastaa?"
"Niin luulisin. Viola on hänen puolisonsa ja hänen lapsensa äiti ja lapsikin on hänen mukanaan."
"Puoliso — äiti! Zanoni rakastaa häntä! Ahaa! Mutta miksikä —."