"Ei mitään kysymyksiä enää. Minä menen valmistamaan Violaa pakoa varten, sinä sillä aikaa palaat Filliden luo."
"Mutta Napolittaren osote? Minun tarvitsee tietää se, jos Fillide sattuisi kysymään."
"Rue M — T n:ro 27. Hyvästi!"
Glyndon sieppasi hattunsa ja kiiruhti pois.
Nicot jäi yksin ja näytti muutamia hetkiä ajatuksiinsa vaipuneelta.
"Oho", hän itsekseen mutisi, "enkö voi kääntää tämän kaiken omaksi edukseni? Enkö voi kostaa sinulle, Zanoni, kuten niin usein olen vannonut, vaimosi ja lapsesi kautta? Enkö voi ottaa haltuuni sinun kultasi ja passisi ja Fillidesi, sinä kuumaverinen englantilainen, joka tahtoisit minua nöyryyttää lahjoillasi ja olet minulle tarjonnut almuja kuin kerjäläiselle? Ja Fillide, häntä minä lemmin, ja sinun kultaasi minä vielä enemmän rakastan. Te nuket, minä vedän langoista!"
Hän astui hitaasti toiseen huoneeseen, missä Fillide vielä istui synkästi miettien ja kyyneleet tummissa silmissään. Hän katsahti kiihkeästi ylös oven avautuessa mutta kääntyi Nicotin luota tyytymättömällä ilmeellä.
"Glyndon", sanoi maalari, vetäen tuolinsa Filliden luo, "on jättänyt minut ilahuttamaan sinua yksinäisyydessäsi, kaunis italialainen. Hän ei pelkää rumaa Nicotia — ha! ha! — mutta Nicot sinua kerran rakasti, kun hänen kohtalonsa oli suopeampi. Vaan turha on puhua vanhoista hullutuksista."
"Glyndon on siis lähtenyt pois. Minne? Ah, sinä katsot poispäin, sinä hämmästyt, sinä et voi katsoa minua silmiin. Puhu! minä rukoilen, minä käsken sinua, puhu!"
"Lapsi, mitä sinä pelkäät?"