"Pelkään! niin — pelkään kyllä!" sanoi italialainen ja hänen koko ruumiinsa näytti vaipuvan kokoon.
Sitten hetken päästä hän pyyhkäsi pitkät hiuksensa pois silmiltä, hypähti äkkiä pystyyn ja kulki huoneen poikki levottomasti. Viimein hän pysähtyi Nicotin vastapäätä, pani kätensä tämän käsivarrelle, veti häntä kaapin luo, jonka hän avasi, ja näytti yhdessä laatikossa kultaa ja sanoi; "sinä olet köyhä — sinä himoitset rahaa — ota mitä tahdot, mutta päästä minua epätiedosta! Kuka on tämä nainen, jonka luona Glyndon käy? ja rakastaako hän sitä?"
Nicotin silmät säihkyivät ja hänen kätensä avautuivat ja sulkeutuivat yhä uudestaan, kun hän tirkisti rahoihin. Mutta vastustaen haluaan hän viimein vastasi teeskentelevän katkerasti: "Tahtoisitko sinä lahjoa minua? — silloin se ei voi tapahtua rahalla. Mutta mitä sitten jos Glyndon toista lempisi? mitä jos hän sinut pettäisi? mitä jos hän sinun mustasukkaisuuteesi väsyneenä aikoisi paeta ja jättää sinut tänne? — tekisikö se tieto sinut onnelliseksi?"
"Tekisi!" huudahti Fillide tulisesti, "tekisi, sillä ihanaa olisi saada vihata ja kostaa. Oi, sinä et tiedä, kuinka suloinen on viha sille, joka kerran on rakastanut."
"Mutta vannotko sinä, että jos minä sinulle paljastan salaisuuden, sinä et minua petä — että sinä et niinkuin naiset yleensä lankee kyyneliin ja moitteisiin, kun pettäjäsi palaa?"
"Kyyneliin — moitteisiin! Kosto pukeutuu hymyilyyn!"
"Sinä olet ylpeä nainen!" sanoi Nicot miltei ihmetellen. "Yksi ehto vielä: rakastajasi aikoo paeta uuden lemmittynsä kanssa ja jättää sinut kohtalosi käsiin; jos minä tämän sinulle todistan ja annan sinun kostaa kilpailijallesi, niin pakenetko sinä sitten minun kanssani? Minä rakastan sinua! — minä otan sinut vaimokseni!"
Filliden silmät iskivät tulta, hän katseli Nicotia sanomattomalla inholla ja pysyi vaiti.
Nicot tunsi menneensä liian pitkälle. Hänen oma sydämensä ja yhteys rikoksen kanssa oli opettanut häntä hyvin tuntemaan ihmisluonnon huonoa puolta, ja hän päätti jättää tulevaisuuden asiaksi, mihin Filliden intohimot yllytettyinä mahtaisivat häntä johtaa.
"Anna anteeksi", hän sanoi, "rakkauteni teki minut liian rohkeaksi. Ainoastaan sääli sinua kaunista ja petettyä kohtaan voi minua johdattaa pahaan ja saattaa minua paljastamaan sitä, jota olen pitänyt kuin veljeäni. Voinko luottaa sinun valaasi, ettet mitään Glyndonille ilmota?"