"Mitä muita tuttavia on tällä Glyndonilla?"
"Siitä asiasta minä tahdoinkin puhua sinulle, edustaja", vastasi Nicot. "Hän käy joka päivä naisen luona, joka on muukalainen ja tuntee kaikki hänen salaisuutensa. Nainen on olevinaan köyhä ja elättävinään lastaan käsityöllä. Mutta hän on äärettömän rikkaan italialaisen puoliso, eikä ole epäilystäkään siitä, että hänellä on rahoja, jotka käytetään Ranskan kansalaisten turmelemiseen. Hän olisi otettava kiinni."
"Kirjota hänenkin nimensä."
"Mutta ei saa hukata aikaa, sillä tiedän, että molemmat aikovat paeta
Parisista jo tänä yönä."
"Meidän hallituksemme on valpas ja nopea, hyvä Nicot, älä pelkää. Vai niin, vai niin", ja Robespierre otti paperin, johon Nicot oli kirjottanut, pani sen nenänsä alle — sillä hän oli likinäköinen — ja lisäsi hymyillen: "Kirjotatko sinä aina samalla käsialalla, kansalainen? Tämä näyttää tekaistulta."
"Minä en tahtoisi, että he saisivat tietää, kuka on heidät antanut ilmi."
"Hyvä, hyvä. Sinun hyveesi tulee kyllä palkituksi, luota minuun.
Terveys ja veljeys!"
Robespierre nousi puoleksi istualtaan ja Nicot lähti pois.
"Hoi, mies siellä ulkona!" huusi diktaattori kelloaan soittaen, ja kun Jakobini valppaasti totteli kutsua — "seuraa tuota miestä, Jean Nicotia. Niinpiankuin hän pääsee talosta, ota kiinni hänet. Vie hänet heti vankilaan. Kuule — tämä on ihan laillista, siinä on vangitsemiskäsky. Yleinen syyttäjä saa minulta toimintaohjeita. Mene nyt vikkelään!"
Jakobini hävisi. Kaikki sairauden ja heikkouden jäljet olivat potilaalta kadonneet, hän seisoi suorana lattialla, kasvot suonenvedon tapaisesti värähtäen ja käsivarret ristissä. "Hoi, Guérin (vakoilija näyttäytyi taas) ota nämä osotteet. Tunnin kuluttua täytyy tämän englantilaisen ja tämän naisen olla vankilassa; heidän paljastuksensa tulevat auttamaan minua tärkeämpiä vihollisia vastaan. He tulevat kuolemaan, he tulevat hukkumaan muiden kanssa 10 p:nä — kolmen päivän päästä. Siinä on sinullekin vangitsemiskäsky. Lähde!"