"Huomenna hän tulee kansalliskokoukseen! Ja kuka olet sinä, joka niin hyvin tiedät sen, mikä minultakin on salattua?"
"Ihminen niinkuin sinäkin, joka tahtoisin pelastaa rakkaimpani hengen."
Ja ennenkuin Tallien saattoi toipua hämmästyksestään, oli vieras mennyt.
Takaisin palasi Kostaja neuvostoon, muuttuneena miehenä. "Minä olen saanut sanomia — yhdentekevä millaisia", hän huudahti, "jotka ovat muuttaneet aikomukseni. Kymmenentenä päivänä on meidät määrätty guillotiinin uhriksi. Minä peräytän neuvoni viivytykseen. Robespierre tulee huomenna kansalliskokoukseen, siellä meidän täytyy nousta häntä vastaan ja musertaa hänet. Vuorelta häntä vastaan irvistää Dantonin julma haamu, ja tasangoilta nousee verisissä vaatteissaan Vergniaudin ja Condorcetin henget. Lyökäämme!"
"Lyökäämme!" huusi Barrèrekin, joka kumppaninsa tarmokkuudesta sai uutta rohkeutta. "Lyökäämme. Ainoastaan kuolleet eivät palaa."
On huomattava (ja se tosiasia mainitaan eräässä sen ajan muistelmassa) että sinä päivänä ja sinä yönä (7:ntenä Thermidor-kuuta) eräs, jota tuon myrskyisen ajan kaikissa aikaisemmissa vaiheissa ei ollut koskaan näkynyt, nähtiin eri osissa kaupunkia, kahviloissa, klubeissa, eri puolueitten kokouspaikoissa, ja että hän kuulijainsa kauhuksi ja harmiksi ääneensä puhui Robespierren rikoksista ja ennusti hänen läheistä sortumistaan. Ja puhuessaan hän pani liikkeelle ihmisten sydämet ja särki heidän pelkonsa kahleet ja sytytti heissä oudon raivon ja uskalluksen. Mutta kaikkein kummallisinta oli, ettei mikään ääni vastustanut, ettei yksikään käsi kohonnut häntä vastaan, ei yksikään tyrannin suosija huutanut: "Ottakaa kavaltaja kiinni!" Siinä rankaisemattomuudessa ihmiset lukivat kuin kirjasta, että kansa oli hylännyt Verimiehen.
Ainoastaan kerran eräs hurja, ruskea Jakobini hyppäsi pöydän äärestä, missä hän istui juomassa, ja sanoi lähestyen muukalaista: "Minä vangitsen sinut tasavallan nimessä."
"Kansalainen Aristides", vastasi muukalainen kuiskaten, "mene Robespierren asuntoon, hän on poissa kotoaan ja hänen vasemmassa liivintaskussaan, jonka hän on tunti sitten heittänyt päältään, sinä löydät paperin. Kun olet sen lukenut, niin palaa. Minä odotan sinua täällä ja jos silloin tahdot minut vangita, niin minä seuraan sinua vastustamatta. Katso ympärillesi näitä kasvoja, koske minuun nyt, niin sinut revitään palasiksi."
Jakobini tunsi olevansa vastoin tahtoaan pakotettu tottelemaan. Hän lähti mutisten, hän palasi, vieras oli vielä siellä. "Tuhannen tulimaista", hän sanoi, "minä kiitän sinua, heittiöllä oli minun nimeni guillotiinia varten."
Näin sanoen Jakobini Aristides hyppäsi pöydälle ja huusi: "Kuolema tyrannille!"