"Päästä kirjeentuoja sisään!" sanoi Dumas, joka oli kuihtunut ja kuivunut, jollaisiksi lakimiehet työssään usein tulevat, eikä näyttänyt tarvitsevan enemmän unta kuin pergamenttinsa.
Vieras astui sisään.
"René François Dumas", sanoi hän istuutuen vastapäätä presidenttiä, ja käytti teitittelyä ikäänkuin halveksien vallankumouksen kevyttä puhetapaa, "myöhemmän elämänne myrskyisessä toiminnassa te ette arvattavasti voi muistaa, että me olemme ennen tavanneet toisemme?"
Tuomari tarkasti vieraan kasvoja ja hänen keltaisille poskilleen nousi heikko puna.
"Ja muistattehan ne sanat, jotka minä silloin lausuin. Te puhuitte sääliväisesti ja lempeästi, kuinka kauhistutte kuolemanrangaistusta, te ihailitte, että lähestyvä vallankumous tulisi lopettamaan kaikki veriset rangaistukset, te kunnioittavasti toistitte Maximilien Robespierren, ylenevän valtiomiehen sanat: 'Telottaja on tyrannin keksintö'. Ja minä vastasin, että puhuessanne oli päälleni hiipinyt aavistus siitä, että me kerran vielä tapaisimme toisemme, kun teidän käsityksenne kuolemasta ja vallankumouksen filosofiasta olisi muuttunut. Olinko oikeassa, kansalainen René-François Dumas, vallankumoustribunaalin presidentti?"
"Joutavia!" sanoi Dumas, mutta hänen raudankovalla otsallaan näkyi pieni hämmästys, "minä puhuin silloin niinkuin ihmiset puhuvat, jotka eivät ole elämässä toimineet. Vallankumouksia ei panna toimeen ruusuvedellä. Mutta mitä niistä entisistä ajoista! Minä muistan myös, että sinä silloin pelastit minun sukulaiseni hengen, ja sinua ehkä huvittaa kuulla, että se, joka hänet yritti murhata, tulee huomenna mestattavaksi."
"Se on teidän asianne — oikeudentuntonne tai kostonhalunne siitä päättää. Mutta sallikaa minun muistuttaa teille, mitä silloin lupasitte että jos kerran tulisi päivä, jolloin voisitte minua palvella, niin henkenne — eli niinkuin sanoitte 'sydämenverenne' — olisi minun palveluksessa. Älkää luulko, ankara tuomari, että minä tulen pyytämään lahjaa, joka itseänne haittaisi — minä tulen ainoastaan pyytämään yhden päivän lykkäystä toiselle henkilölle."
"Kansalainen, se on mahdotonta! Minulla on käsky Robespierreltä, ettei ainoakaan koko luettelosta saa välttää huomispäivän tutkintoa. Ja mitä tulee tuomioon, niin se on valamiehistön asia."
"Minä en pyydä teitä vähentämään luetteloa. Kuunnelkaa vielä. Luettelossanne on erään italialaisen naisen nimi, jonka nuoruus, kauneus ja puhtaus sekä vapaus kaikista rikoksista ja kaikista sopivista syytöksistäkin, tulee ainoastaan herättämään sääliä eikä hirmua. Tekin tulisitte vapisemaan, jos julistaisitte hänen tuomionsa. Se olisi vaarallista sellaisena päivänä, kun rahvas on kiihdyksissään. Teidän vankirattaanne voidaan pysäyttää, jos nuoruus ja viattomuus ja kauneus tulee kapinoivan joukon säälin alaiseksi."
Dumas katsahti ylös ja hätkähti muukalaisen katseesta. "Minä en kiellä, kansalainen, että on järkeä siinä, mitä puhut. Mutta minä olen saanut varmat käskyt."