"Varmat ainoastaan uhrien lukuun nähden. Minä tarjoon sijaisen tämän yhden edestä. Minä tarjoon teille sellaisen miehen pään, joka tuntee koko salajuonen Robespierreä ja teitä kohtaan. Ja kahdeksankymmentä tavallisen ihmisen henkeä te pitäisitte halpana tällaisen saalin rinnalla."
"Se muuttaa asian", sanoi Dumas kiihkeästi, "jos voit tämän tehdä, niin omalla vastuullani minä lykkään toistaiseksi italialaisen naisen tutkimuksen. Sano nyt, kuka on sijainen!"
"Te näette hänet edessänne."
"Sinäkö!" huudahti Dumas ja hänen kasvoillaan kuvastui hämmästys ja pelko, jota hän ei voinut salata. "Sinä — ja sinä tulet minun luokseni yksinäsi yöllä tarjoutumaan oikeuden käsiin! Haa, tämä on ansa. Vapise, hullu, sinä olet minun vallassani, ja minä voin saada teidät molemmat!"
"Te voitte", sanoi muukalainen tyynesti hymyillen, "mutta minun henkeni on arvoton ilman paljastuksiani. Istukaa hiljaa, minä käsken, kuulkaa minua!" ja noiden pelottomien silmien katse piti tuomarin lumottuna. "Te lähetätte minut vankilaan, te tutkitte minua Zanonin nimellä huomispäivän uhrien joukossa. Jollen minä silloin teitä puheellani tyydytä, niin teillä on panttina se nainen, jonka pelastamiseksi minä kuolen. Minä pyydän hänelle vain yhden ainoan päivän elonaikaa. Ylihuomenna minä olen kuollut ja te voitte tyydyttää kostoanne eloonjäävän verellä. Hiljaa vielä hetkinen! Tuhansien tuomari, epäröittekö — luuletteko, että sitä miestä, joka vapaaehtoisesti tarjoutuu kuolemaan, voisi pelotuksilla pakottaa puhumaan sanaakaan, jota hän ei tahdo, teidän tuomioistuimenne edessä? Eikö teillä ole tarpeeksi kokemusta ylpeyden ja rohkeuden taipumattomuudesta? Presidentti, minä panen eteenne musteen ja paperin! Kirjottakaa vankilanhoitajalle yhden päivän armahdus naiselle, jonka elämä ei teitä voi vähääkään hyödyttää, niin minä vien sen käskyn omaan vankilaani. Ja nyt jo minä voin sanoa näin paljon takeeksi siitä, mitä sitten tulen ilmottamaan — että minun täällä puhuessani, teidän oma nimenne, tuomari, on eräässä kuolinluettelossa. Minä voin sanoa, kuka on sen nimen siihen kirjoittanut, minä voin sanoa, miltä suunnalta on vaaraa pelättävä, minä voin sanoa, mistä pilvestä tässä kaameassa ilmapiirissä väijyy myrsky, joka syöksee Robespierren ja hänen hallituksensa yli."
Dumas kalpeni ja turhaan hän koetti silmillään paeta sitä magnetista katsetta, joka häntä piti vallassaan. Koneellisesti, ikäänkuin vieraan voiman vaikutuksesta hän kirjotti, mitä vieras saneli.
"Hyvä", sanoi hän väkinäisesti koettaen hymyillä, "minä lupasin kerran sinua auttaa, katso, minä pidän sanani. Arvaan, että sinä olet yksi noita tunteellisia hulluja — noita yleviä, jotka vallankumousta vastustavat, ja joita olen montakin nähnyt syytettyjen joukossa. Äh! minua ällöttää nähdä noita, jotka pitävät epäkansallisuutta ansionaan ja kuolevat pelastaakseen jonkun huonon isänmaaystävän, koska se sattuu olemaan poika tai isä tai vaimo tai tytär."
"Minä olen todella yksi näitä tunteellisia hulluja", sanoi vieras nousten seisaalleen. "Oikein olette arvanneet."
"Ja etkö tahtoisi palkaksi minun laupeudestani jo tänä yönä lausua ne paljastukset, jotka huomenna aiot julistaa? Tee se, niin ehkä sinäkin — niin, ja nainenkin, voitte saada ei lykkäyksen ainoastaan vaan anteeksiannon."
"Tuomioistuimen edessä ja siellä ainoastaan. Enkä minä teitä petä, presidentti. Mutta mahdollisesti minun tiedonantoni ei teitä hyödytä, vaan salama iskee samassa, kun minä osotan myrskypilven."