Vanhus oli menehtymäisillään myrkyn nopeasta vaikutuksesta. Vieras kiiruhti omaan huoneesensa ja palasi kotvasen päästä tuoden laitteen, joka vaikutti vastamyrkyn tavoin. Tuska lakkasi, sininen väri poistui huulilta, vanhus vaipui syvään uneen. Vieras veti uutimet vuoteen ympärille, otti kynttilän ja tarkasti huoneustoa. Molempien huoneiden seinillä riippui mestarillisia maalauksia. Eräs salkku oli täynnä harjotelmia, yhtä taitavasti tehtyjä, mutta näissä viimemainituissa oli aiheet tavallisesti silmälle kammottavia ja maulle inhottavia. Ne esittivät ihmisruumista kaikenmoisten erilaisten kärsimysten alaisena — piinapenkillä, telotuspyörän alla, hirsipuussa — siinä oli kaikki mitä julmuus on keksinyt enentääkseen kuolontuskia, ja kaikki näytti vielä kauheammalta piirtäjän voimakkaan ja intohimoisen taiteen vaikutuksesta. Ja muutamat näin piirretyistä kasvoista olivat niin kaukana ihanteellisuudesta, että ne näkyivät olevan elävien muotokuvia; suurella, rohkealla, säännöttömällä käsialalla seisoi näiden alla: "Ylimysten tulevaisuus." Eräässä huoneen nurkassa ja lähellä vanhaa kaappia oli pieni käärö, jonka ylitse ikäänkuin peitteeksi oli huolimattomasti heitetty takki. Monta hyllyä oli täynnä kirjoja; ne olivat melkein yksinomaan ajan filosofien teoksia — materialististen filosofien, varsinkin "encyclopedistien", joita Robespierre myöhemmin niin urheasti ahdisti, kun pelkuri ei pitänyt turvallisena jättää valtakuntaansa Jumalata vaille.[17]
Pöydällä makasi eräs kirja; se oli Voltairen tekemä, ja avattu sivu sisälsi hänen todistelunsa Korkeimman Olennon olemassaolosta. Reunus oli lyijykynällä täyteen kirjotettu vanhuksen jäykällä, mutta vapisevalla kädellä; kaikki yritystä näyttää vääräksi tai panna pilkaksi viisaan Ferney-ukon logiikan. Voltaire ei mennyt tarpeeksi pitkälle muistiinpanijan mielestä!
Kello löi kaksi, kun ulkoa kuului askeleita. Vieras istuutui hiljaa vuoteen vastaiseen päähän, missä verhot peittivät hänet sisääntulijan silmiltä. Se tuli varpaisillaan hiipien — sama henkilö, joka oli rappusilla syössyt hänen ohitsensa. Vanhuksen kasvot olivat poispäin käännetyt, mutta hän makasi niin hiljaa ja hänen hengityksensä oli niin kuulumaton, että nopea, arka syyllisen katse helposti saattoi luulla unta kuolonuneksi. Tulija peräytyi ja julma hymy nousi hänen kasvoilleen; hän asetti kynttilän takaisin pöydälle, avasi kaapin taskustaan otetulla avaimella ja sulloi taskunsa täyteen kultarahoja, joita hän löysi laatikosta. Silloin alkoi ukko havahtua. Hän liikahti, avasi silmänsä ja katsoi kynttilää, joka nyt oli sammumaisillaan, näki rosvon työssään ja istui hetkisen pystyssä kuin kivettynyt, enemmän hämmästyneenä kuin pelästyneenä. Viimein hän hyppäsi vuoteeltaan:
"Vanhurskas taivas! Näenkö unta! Sinä — sinä — sinä, jonka edestä olen raatanut ja nälkää nähnyt! — Sinä!"
Rosvo säpsähti, kulta putosi hänen käsistään ja kilahti lattiaan.
"Mitä!" sanoi hän, "etkö vielä kuollutkaan? Eikö myrkky ole vaikuttanut?"
"Myrkky, ah! Poika!" vaikeroi vanhus ja peitti käsillään kasvonsa, sitten äkkinäisellä tarmolla hän huudahti: "Jean, Jean, ota sanasi takaisin! Ryöstä minulta mitä tahdot, mutta älä sano, että saatoit murhata häntä, joka yksin sinun tähtesi eli! Siinä, siinä, ota kulta, minä sitä kokosin ainoastaan sinua varten. Mene, mene!" ja ukko, joka intohimonsa vallassa oli lähtenyt vuoteesta, putosi salamurhaa yrittäneen jalkoihin ja vääntelihe permannolla — henkisessä kamppailussa, joka oli tuskallisempi kuin ruumiillinen, jonka hän vastikään oli kestänyt. Rosvo katseli häntä kovalla ylenkatseella.
"Mitä muuta olen koskaan tehnyt sinulle, heittiö", huusi vanhus, "kuin rakastanut ja hellinyt? Sinä olit orpo, hylätty. Minä elätin, vaalin sinua ja otin omaksi pojakseni. Jos minua kutsutaan saidaksi, tapahtuu se siitä syystä, ettei kukaan sinua halveksisi, minun perillistäni, vaikka luonto on tehnyt sinut epämuotoiseksi. Sinä olisit saanut kaikki minun kuoltuani. Etkö voinut säästää minua vielä muutamia kuukausia tai päiviä — mitä se merkitsee nuoruudelle, mutta minun vanhalle iälleni se on kaikki! Mitä minä olen sinulle tehnyt?"
"Sinä olet jatkanut elämistäsi etkä tahtonut tehdä testamenttia."
"Jumalani, Jumalani!"