"Korkea vuorenharja siellä nousee
Asumaton ja synkkä, kolea;
Tai'alla rinteet puolitiehen alas
Jääniljanteen ja lumen peittämät,
Vaan huipulle luo päivänpaiste kruunun
Oranssilehtoja ja myrttipuita —
Ja katso! Vuorijärven rannalle
Palatsi uljas kohoaa."
Ger. Lib.
TOINEN KIRJA.
Taide, rakkaus ja ihme.
"Näyt erilaiset yhteenkietoutuneet."
Ger. Lib. IV, 5.
I LUKU.
"Kentaureja ja sfinksejä ja gorgoneja kalvakkaita."[20]
Ger. Lib. IV, 5.
Eräänä kuutamoiltana istui Napolin puistikossa neljä tai viisi miestä suuren puun alla nauttien virvotusjuomia ja kuunnellen keskustelun väliaikoina soittoa, joka elostutti tätä huolettoman kansan mieluisinta olopaikkaa. Yksi pienestä seurueesta oli nuori englantilainen, joka oli ollut iloisimpana miehenä joukossa, mutta joka viimeisinä tuokioina oli vaipunut synkkään uneksivaan mietiskelyyn. Eräs hänen maamiehistään huomasi tämän äkkinäisen synkkämielisyyden ja taputtaen häntä selkään sanoi: "Mikä sinua vaivaa, Glyndon? Oletko sairas? Olet käynyt vallan kalpeaksi. Sinä vapiset. Oletko vilustunut? Sinun olisi paras mennä kotiin: nämä italialaiset yöt ovat usein vaarallisia meidän englantilaisten ruumiinrakennukselle."