"Ei, nyt on taas hyvin! Se oli ohimenevä väristys. En voi itsekään sitä selvittää."
Eräs miehistä, näöltään noin 30 ikäinen ja kasvonpiirteiltään ja ilmeeltään huomattavasti korkeammalla ympärillään olevia, kääntyi äkkiä ja katsoi tiukasti Glyndonia.
"Luulen ymmärtäväni, mitä tarkotatte", sanoi hän ja lisäsi vakavasti hymyillen: "ehkä voisin selittää sen paremmin kuin te itse." Ja kääntyen muitten puoleen hän virkkoi: "Te herrat varmaan usein olette tunteneet, jokainen teistä, usein istuessanne illalla yksinänne, kuinka merkillinen ja selittämätön kylmän ja kammon tunne hiipii päällenne; verenne jähmettyy ja sydän on lakkaamaisillaan tykkimästä; jäsenet vapisevat, tukka nousee pystyyn; te ette uskalla nostaa silmiänne ja katsoa huoneen pimeämpiin nurkkiin; teillä on pelottava tunne siitä, että jotakin ylimaallista on läsnä. Yhtäkkiä koko lumous, jos niin saan sanoa, menee ohi ja te olette valmis nauramaan omalle heikkoudellenne. Ettekö ole usein tunteneet mitä minä näin epätäydellisesti kuvailen? Siinä tapauksessa voitte ymmärtää, mitä nuori ystävämme äsken on kokenut keskellä tämän näyttämön viehättäväisyyttä ja heinäkuun illan vilpoisia tuulenhenkäyksiä."
"Herra", vastasi Glyndon, nähtävästi hyvin hämmästyneenä, "te olette tarkasti kuvanneet sen väristyksen luontoa, joka äsken tuli päälleni. Mutta kuinka saattoi ulkonäköni niin uskollisesti todistaa tunteitani?"
"Minä tunnen painajaisen merkit", vastasi vieras vakavasti, "niistä ei erehdy se, jolla on ne kokemukset kuin minulla."
Kaikki läsnäolevat selittivät ymmärtävänsä ja itsekin tunteneensa sitä, mitä vieras oli kuvannut.
"Yksi meidän kansamme taikauskoja", sanoi Mervale, se englantilainen, joka ensiksi oli puhutellut Glyndonia, "arvelee, että sinä hetkenä kun näin tunnet veresi jäätyvän ja hiuksesi pöyristyvän, niin joku kävelee yli sen kohdan, joka on oleva hautasi."
"Eri maissa on erilaisia taikauskoisia selityksiä tähän yleiseen sielulliseen ilmiöön", vastasi muukalainen, "muuan arapialainen lahko sanoo, että sillä hetkellä Jumala ratkaisee joko teidän tai jonkun teille rakkaan henkilön kuolinhetken. Afrikkalainen villi, jonka mielikuvitus on synkän epäjumalanpalveluksen inhottavien menojen pimittämä, uskoo, että piru silloin vetää teitä luokseen tukasta: täten hassunkurisuus ja kammottavaisuus sekaantuvat yhteen."
"Se on varmaan ainoastaan fyysillinen seikka — vatsan joutuminen epäkuntoon — veren kylmentyminen", sanoi eräs nuori napolilainen, johon Glyndon oli tutustunut.
"Miksikä sitten kaikissa kansoissa siihen liittyy joku taikauskoinen aavistus ja kammo — jotakin, mikä yhdistää aineellisen muodon siihen toiseen maailmaan, jonka otaksutaan olevan meidän ympärillämme? Minä puolestani luulen —"