"Enkä minä."
"Enkä minä."
"Minä tunnen hänen hyvin", sanoi napolilainen, joka olikin kreivi Cetoxa. "Jos muistatte, yhtyi hän meidän joukkoomme minun seurassani. Hän kävi Napolissa noin kaksi vuotta sitten ja on hiljakkoin palannut. Hän on hyvin rikas — niin, tosiaan suunnattoman rikas. Sangen miellyttävä henkilö. Olen pahoillani, että hän puhui niin kummallisesti tänä iltana; se on omiansa antamaan yllykettä niille monenlaisille tyhmille huhuille, joita hänestä kerrotaan."
"Ja varmaan", sanoi toinen napolilainen, "se mitä toissa päivänä tapahtui ja minkä te Cetoxa niin hyvin tunnette, antaa oikeutusta niille huhuille, joita olette kieltävinänne."
"Minä ja minun maanmieheni", sanoi Glyndon, sekaannumme niin vähän napolilaisten seuraan, että meiltä jää paljon kuulematta, mikä hyvin ansaitsisi kuulemista. Saanko kysyä, mitä kertomuksia ja mitä tapahtumaa tarkotatte?"
"Mitä tulee kertomuksiin, hyvät herrat", sanoi Cetoxa kohteliaasti puhutellen molempia englantilaisia, "niin olkoon mainittuna, että signor Zanonin uskotaan omistavan muutamia kykyjä, joita jokainen haluaisi itselleen, vaikka tuomitaan jokaista niiden omistajaa. Se tapahtuma, johon signor Belgioso viittasi, on juuri näitä kykyjä kuvaava ja onkin, sen tunnustan, jokseenkin hämmästyttävä. Te varmaan pelaatte, herrasmiehet. (Koska molemmat englantilaiset joskus olivat muutamilla 'skuudeilla' koettaneet onneansa yleisissä pelipaikoissa, nyökäyttivät he myöntävästi päätään. Cetoxa jatkoi): "Hyvä, muutamia päiviä sitten ja samana päivänä kuin Zanoni palasi Napoliin, sattui niin, että minä olin pelannut jokseenkin korkeilla summilla ja hävinnyt aika lailla. Nousin pöydästä, päätin olla enempi kiusaamatta Onnetarta, kun äkkiä huomasin Zanonin, johonka ennen olin tutustunut (ja jolla on, saanen sanoa, pieni kiitollisuudenvelka minulle) — huomasin Zanonin seisovan katselijana läsnä. Ennenkuin ennätin lausua iloni tästä odottamattomasta huomiosta, laski hän kätensä minun käsivarrelleni sanoen: 'Te olette hävinnyt paljon, enemmän kuin voitte maksaa. Omasta puolestani en pidä pelaamisesta, mutta kuitenkin tahtoisin ottaa peliin osaa. Tahdotteko pelata tästä summasta minun puolestani? Tappio on minun, puoli voittoa teidän'. Minä hämmästyin, niinkuin voitte arvata, sellaisesta tarjouksesta, mutta Zanonilla oli sellainen ääni ja esiintyminen, jota oli mahdoton vastustaa. Muuten minä olin ylen kiihkeä korvaamaan tappioni enkä olisikaan noussut, jos minulla olisi ollut vähänkin rahoja jälellä. Sanoin suostuvani hänen tarjoukseensa sillä ehdolla, että myöskin tappio yhtä hyvin kuin voitto olisi kummallekin yhteinen. 'Niinkuin tahdotte' sanoi hän hymyillen, 'emme tarvitse pelätä, sillä te varmasti kyllä voitatte.' Minä istuuduin, Zanoni seisoi takanani, onni suosi minua, voitin yhtäpäätä. Itse asiassa nousin pöydästä rikkaana miehenä."
"Eihän julkisissa pelipöydissä voi olla petosta, varsinkin jos petos olisi pankin etuja vastaan?" Tämän kysymyksen teki Glyndon.
"Ei tietenkään", vastasi kreivi. "Mutta meidän hyvä onnemme oli todella merkillinen — niin ihmeellinen, että eräs sisilialainen (sisilialaiset ovat sivistymättömiä ja pahanilkisiä heittiöitä) kiivastui ja rupesi hävyttömäksi. Kääntyen uuden ystäväni puoleen huudahti hän: 'Herra, teidän ei tarvitse seisoa niin lähellä tätä pöytää. Minä en ymmärrä tätä; teillä on jotain vehkeitä tässä'. Zanoni vastasi hyvin tyyneesti, ettei hän ollut tehnyt mitään sääntöjä vastaan — sanoi olevansa pahoillaan siitä, ettei yksi voinut voittaa toisten menettämättä, ja ettei hän olisi voinut tehdä kelienkään väärin, jos olisi tahtonutkin. Sisilialainen piti vieraan siivoa esiintymistä epäiltävänä ja alkoi yhä äänekkäämmin pauhata. Viimein hän nousi pöydästä ja astui Zanonia vastaan sellaisella tavalla, joka lievimmin sanottuna olisi ollut loukkaava joka miehelle, ken vähänkin on pikainen ja osaa miekkaa käyttää."
"Ja kaikkein merkillisin seikka", keskeytti Belgioso, "oli minusta se, että tämä Zanoni, joka seisoi minun istuinpaikkaani vastapäätä ja jonka kasvot minä selvästi näin, ei vastannut mitään eikä näyttänyt mitään vihan tunteita. Hän kiinnitti silmänsä lujasti sisilialaiseen; en milloinkaan unohda sitä katsetta. On mahdotonta sitä kuvata, se jäähdytti veren minun suonissani. Sisilialainen peräytyi, kuin ukoniskemänä. Minä näin hänen vapisevan, vaipuvan penkille. Ja sitten —"
"Niin sitten", sanoi Cetoxa, "äärettömäksi hämmästyksekseni tämä mies, jonka Zanonin paljas katse oli tehnyt aseettomaksi, käänsi koko vihansa minua kohtaan, joka — mutta ehkette tiedä, herrat, että minulla on vähän mainetta aseenkäytössä?"