"Paras miekkailija Italiassa", sanoi Belgioso.
"Ennenkuin saatoin arvatakaan, olin puutarhassa talon takana ja vastassani Ughelli (se oli sisilialaisen nimi) ja ympärilläni viis tai kuus miestä aiotun kaksintaistelun todistajina. Zanoni viittasi minut syrjään. 'Tämä mies on kaatuva', hän sanoi. 'Kun hän makaa maassa, mene hänen luokseen ja kysy, tahtooko hän tulla haudatuksi isänsä viereen San Gennaron kirkkoon.' 'Tunnetteko siis hänen perheensä?' kysyin minä suuresti kummissani. Zanoni ei vastannut ja seuraavalla hetkellä olin käsikähmässä sisilialaisen kanssa. Ollakseni vilpitön, hänen miekankäyttönsä oli mainiota, vikkelämpää taistelijaa en ole tavannut. Kuitenkin", lisäsi Cetoxa vaatimattomasti, "hän sai piston läpi ruumiinsa. Minä menin hänen luokseen, hän taisi tuskin puhua. 'Onko teillä joku pyyntö tehtävänä — joku asia määrättävänä?' Hän pudisti päätään. 'Missä tahdotte tulla haudatuksi?' Hän viittasi sisilialaista rannikkoa. 'Mitä!' sanoin kummastellen, 'eikä siis isänne viereen San Gennaron kirkkoon?' Tämän kuullessaan hänen kasvojensa karva muuttui kauheaksi — hän päästi läpitunkevan huudon — veri syöksyi hänen suustaan ja hän vaipui pitkälleen kuolleena. Nyt tulee tämän kertomuksen merkillisin kohta. Me hautasimme hänet San Gennaron kirkkoon. Tällöin nostimme hänen isänsä kirstua; kansi raottui ja luuranko tuli näkyviin. Pääkallossa tapasimme hyvin ohuen ja terävän teräspuikon. Se synnytti tutkistelua. Isä, joka oli rikas ja saita, oli äkkiä kuollut ja äkkiä haudattu helteisen ilman vuoksi, niinkuin luultiin. Kun kerran epäluulo oli herännyt, tehtiin tarkempia tutkisteluja. Vanhan miehen palvelijalta kyseltiin ja hän viimein tunnusti, että poika oli murhannut isänsä; teko oli ovelasti tehty; teräspuikko oli niin ohut, että se tunkeutui aivoihin pusertaen ulos ainoastaan yhden verenpisaran, jonka harmaat hiukset kätkivät. Rikoskumppani tulee mestattavaksi."
"Entäs Zanoni — oliko hänkin todistamassa? Tekikö hän selvää?"
"Ei", vastasi kreivi, "hän kertoi käyneensä sattumalta samana aamuna tuossa kirkossa; hän oli huomannut kreivi Ughellin hautakiven, opas oli kertonut, että kreivin poika parhaillaan oli Napolissa — tuhlarina ja pelurina — meidän pelatessamme hän oli kuullut kreiviä mainittavan nimeltä, ja kun taisteluvaatimus tehtiin ja siihen suostuttiin, oli hänen mieleensä tullut hautauspaikka muka sellaisen vaiston kautta, josta hän ei voinut eikä tahtonut tehdä selkoa."
"Hyvin ontuva kertomus", sanoi Mervale.
"Niin! Mutta me italialaiset olemme taikauskoisia — tuota vaistoksi nimitettyä monet pitivät Kaitselmuksen kuiskauksena. Seuraavana päivänä oli vieras yleisen huomion ja uteliaisuuden esineenä. Hänen rikkautensa, hänen elintapansa, hänen merkillinen kauneutensa ovat myöskin lisänneet hänen kuuluisuuttaan. Muuten minulla on ollut ilo saada esittää tämän etevän henkilön hienoimmille kavaljeereillemme ja kauneimmalle rouvasväelle."
"Sangen merkillinen kertomus", sanoi Mervale nousten. "Tule Glyndon, lähdetään hotelliin. Pian jo päivä koittaa. Hyvästi signor!"
"Mitä ajattelet tuosta kertomuksesta?" kysyi Glyndon nuorten miesten kävellessä asuntoonsa.
"Mitäkö ajattelen? Selväähän on, että Zanoni on petkuttaja — sukkela roisto ja tuo napolilainen on saaliista osallinen ja koristelee häntä kaikilla ihmeellisyyden kuluneilla helyillä. Tuntematon seikkailija pääsee hienoon seuraan, kun hän on voittanut puolelleen pelon ja uteliaisuuden. Hän on harvinaisen kaunis ja naisväki on kyllä valmis ottamaan hänet vastaan kaipaamatta muita suosituksia kuin hänen kasvojaan ja Cetoxan satuja."
"Minä en voi olla samaa mieltä. Cetoxa, vaikka onkin peluri ja hurjastelija, on synnyltään aatelismies ja pidetään suuressa arvossa rohkeutensa ja kunniantuntonsa tähden. Muuten tämän muukalaisen olento on niin jalo, hänen puheensa niin ylevä, hän on niin tyyni, niin tunkeilematon, ettei hän vähääkään muistuta röyhkeätä lavertelevaa petkuttajaa."